Zverosovhoz

Zverosovhoz
Зверосовхо́з
Murmanskin alue Venäjällä, alla asutuskeskuksen sijainti alueella.
Murmanskin alue Venäjällä, alla asutuskeskuksen sijainti alueella.

Zverosovhoz

Koordinaatit: 68°50′30″N, 33°5′30″E

Valtio Venäjä
Alue Murmanskin alue
Piiri Kuolan piiri
Kunta Kildinstroi
Hallinto
 – Asutustyyppi asutuskeskus
Väkiluku (2011) 1 650
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo










Zverosovhoz (ven. Зверосовхо́з) on asutuskeskus Murmanskin alueen Kuolan piirin Kildinstroin kunnassa Venäjällä. Se sijaitsee Kuolajoen rannalla kahdeksan kilometriä Kildinstroista pohjoiseen. Taajamassa on 1 650 asukasta (vuonna 2011)[1].

Paikkakunta on Kildinstroin kunnan toiseksi suurin asutuskeskus. Se on syntynyt vuonna 1933 perustetun Kolski-turkissovhoosin työläisasutukseksi. Myöhemmin tilalla pidettiin myös lypsykarjaa.[2] Yritys teki vararikon ja lopetti toimintansa vuonna 2003[3].

Zverosovhozin ohi kulkee Pietarin ja Murmanskin välinen valtatie M18, josta haarautuvat tiet Kuolaan ja Molotšnyiin. Paikkakunnalla toimii pieni ikkunatehdas ja kalanjalostamo sekä lihan ja munien tuotantoon erikoistunut maatalousyrittäjä[3]. Palveluihin kuuluu lastentarha, keskikoulu, kulttuuritalo, kirjasto ja muutama kauppa[4].

Lähteet

  • Munitsipalnoje obrazovanije Gorodskoje poselenije Kildinstroi Kolskogo raiona Murmanskoi oblasti. Projekt generalnogo plana: Materialy po obosnovaniju 2012. Sankt-Peterburg – Kildinstroi: Enko. Viitattu 31.5.2013. (venäjäksi)[vanhentunut linkki]

Viitteet

  1. Projekt, s. 32.
  2. Projekt, s. 11.
  3. a b Projekt, s. 31.
  4. Projekt, s. 36–37.