Waldemar Appelgren

Waldemar Hugo Appelgren (29. toukokuuta 1880 Hanko – 15. kesäkuuta 1958^[1]) oli suomalainen upseeri.

Appelgrenin vanhemmat olivat asemapäällikkö Albert Appelberg ja Edla Maria Lindström.

Waldemar Appelgren aloitti sotilasuransa varhain liityttyään 14-vuotiaana Haminan kadettikouluun, jossa hän palveli vuosina 1894–1902, palvellen tämän jälkeen Pavlovin sotakoulussa vuosina 1902–1904.

Hän palveli nuorena upseerina Siperiassa, osallistuessaan Venäjän ja Japanin sotaan. Hän palveli 32. itäsiperialaisessa tarkk'ampujarykmentissä vuoteen 1913 saakka. Hänen ollessa sijoitettuna Vladivostokiin Venäjän vallankumouksen aikana vuonna 1905 heitettiin väkijoukosta kivenlohkare hänen ohimonsa, josta hänelle jäi elinikäinen arpi.

Vuonna 1913 hän erosi sotapalveluksesta ja ryhtyi palopäälliköksi kotikaupungissaan Hangossa. Hänen aikeensa keskittyä siviilityöhön keskeytyivät kuitenkin, kun ensimmäinen maailmansota puhkesi elokuussa 1914, ja reservissä ollut Appelgren kutsuttiin takaisin Venäjän armeijan palvelukseen vielä vuosiksi 1914–1917. Hän osallistui 21 taisteluun, haavoittuen ja saaden vammoja neljä kertaa. Hänelle myönnettiin kolme urhoollisuusmitalia.^[2]

Everstiluutnantiksi hänet ylennettiin 1917.

Suomen sisällissodan puhjetessa everstiluutnantti Appelgren oli Pietarissa, mutta kuultuaan sodan alkamisesta hän matkusti Vaasaan liittyäkseen valkoisten joukkoihin. ^[2] Alue oli jo joulukuussa valikoitunut valkoisten toiminnan keskukseksi hyvien kulkuyhteyksien ja heikon työväenliikkeen vuoksi.^[3] Valkoisen armeijan ylipäälliköksi nimitetty Mannerheimin saapui Vaasaan 19. tammikuuta ja perusti esikuntansa Vaasan läänin maaherran Teodor Heikelin asuntoon. Mannerheim päätti luoda Etelä-Pohjanmaalle valkoisten tukialueen ja riisua venäläiset varuskunnat aseista, määräten hyökkäyksen ajankohdaksi 27.–28. tammikuuta.^[4][5] Vaasan valtauksen vastuun hän antoi esikuntapäällikkönsä, eversti Martin Wetzerin, hoidettavaksi. Wetzerin käyttöön osoitettiin Vaasan, Mustasaaren, Koivulahden, Maksamaan, Vöyrin, Oravaisten ja Laihian suojeluskunnat, joita oli yhteensä 26. Ne käsittivät noin 1680 miestä, joilla oli käytössään seitsemän konekivääriä.^[6]

Eversti Martin Wetzer antoi everstiluutnantti Appelgrenin komentoon noin 700 miehen vahvuisen Sepänkylän kolonnan, joka koostui Petsmon, Koivulahden ja muiden Mustasaaren kylien suojeluskuntalaisista. Kolonna marssi yöllä kaupunkiin idästä, valkoiset käsivarsinauhat hihassaan, ruisleivät taskuissaan, kiväärit olalla ja pistimet vyöllä. He etenivät kaupunkiin Klemetinkadun ja Rauhankadun kautta, saartaen Raastuvankadun kansakoululla sijainneen venäläisen merikasarmin.^[7]

Vaasan valtauksen kiivain taistelu käytiin Raastuvankadun kansakoululla venäläisten matruusien ja suojeluskuntalaisten välillä. Taistelu alkoi, kun matruusit avasivat konekivääritulen heti ensimmäisen suojeluskuntalaisen astuessa Fredsgatanille. Sepänkylän kolonnan konekiväärit vastasivat tuleen. Hyökkäyksen aikana kouluun heitettiin käsikranaatteja, ja venäläisille merisotilaille annettiin käsky antautua. He vastasivat kuitenkin tulituksella, ja kiivaan laukaustenvaihdon aikana kolme venäläistä matruusia kaatui ja vähintään kymmenen haavoittui.^[8]

Samaan aikaan Luutnantti Wolter Asplundin komentama Vaasan suojeluskunta eteni Rantakatua pitkin ja liittyi merikasarmin saartoon. Suojeluskuntalainen Carl Magnus Bruce kertoi, että venäläisten neuvottelijat saapuivat merikasarmista puoli kymmeneltä ja ehdottivat, että venäläiset voisivat matkustaa pois ensimmäisellä junalla Vaasasta. Tämä ehdotus kuitenkin hylättiin, koska venäläiset halusivat säilyttää aseensa. Neuvottelijoille annettiin uhkavaatimus, ja sen tehostamiseksi Rauhankadun ja Raastuvankadun kulmaan asetettiin kaksi Vaskiluodon tykistökasarmeilta tuotua tykkiä. Everstiluutnantti Appelgrenin mukaan tulitus kesti kolme tuntia, kunnes venäläiset lähettivät neuvottelijoita noin kello 7, ja antautuminen tapahtui tuntia myöhemmin.^[9]

Yksi suojeluskuntalainen kuoli ylittäessään Raastuvankatua, ja Pitkälläkadulla asunut siviili kuoli harhaluodista. Taistelu päättyi pian suojeluskuntalaisten voittoon.^[10]

Appelgren toimi Vaasassa valkoisen Suomen pääkaupungin komendanttina 29.1.–9.3. välisenä aikana, sekä myöhemmin Oulun 3. krenatöörirykmentin ja 1. grenadierirykmentin tilapäisenä komentajana.

Appelgren osallistui Vaasan valtaukseen sekä Ikaalisten taisteluihin toimien muun muassa valkoisten länsiarmeijaan kuuluneen Hjalmarsonin ryhmän 1. krenatöörirykmentin komentajana.^[1] Hän johti joukkojaan Vaasan, Ikaalisten, Siuron, Kyröskosken, Lamminpään, Mouhijärven ja Lempäälän taisteluissa, ja haavoittui kahdesti. Hänet palkittiin Vapaudenristin 4. ja 3. luokan mitaleilla.

Sisällisodan jälkeen jälkeen Appelgren komensi 16.5.–1.12.1918 1. grenadierirykmenttiä, Karjalan kaartia ja Lapin rajavartiorykmenttiä. Helmikuun 1. päivänä 1919 hänet nimitettiin Suojeluskunnan Uudenmaan piirin päälliköksi. Piiriin kuului koko maakunta, mukaan lukien Helsinki. Piirin jakamisen jälkeen 3.1.1919 hänestä tuli Uudenmaan eteläisen piirin päällikkö, missä hän toimi 15.2.1925 saakka. ^[11]

Tällöin hän erosi virastaan omasta pyynnöstään keskittyäkseen siviilityöhön. Sodan jälkeen hän työskenteli liike-elämässä ja toimi Uudenmaan suojeluskuntapiirin päällikkönä Mäntsälän kapinaan saakka.^[12]

Hänen veljensä oli kenraalimajuri Arvid Appelgren.^[13]

• Westerlund, Lars: ”Vaasan valtauksen venäläissurmat 28.1.1918”, Venäläissurmat Suomessa vuosina 1914–22. Osa 2.1. : Sotatapahtumat 1918–22. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia, 2004. ISBN 952-53544-4-X.

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset ISNI Kansalliset Suomi (KANTO)