Vuokatin Urheiluopisto

Vuokatin urheiluopisto
Sijainti Sotkamo
Tyyppi urheiluopisto
Perustettu 1945
Perustaja Suomen Latu
Omistaja Vuokatin Säätiö (Suomen Latu & Suomen Hiihtoliitto)
Toimitusjohtaja Mari Varjonen
Rehtori Anu Kuosmanen
Aiheesta muualla
Sivusto
Infobox OK

Vuokatin Urheiluopisto on Sotkamon Vuokatissa sijaitseva lumiliikunnan koulutuskeskus ja asiantuntijataho.[1] Urheiluopiston perusti Suomen Latu vuonna 1945, tuolloin nimellä Vuokatinmaja. Toiseksi osakkaaksi tuli Suomen Hiihtoliitto vuonna 1949 ja nykyisen nimensä Vuokatin Urheiluopisto sai seuraavana vuonna. Koulutustoiminnan ohessa Vuokatin Urheiluopisto toimii myös kilpailujärjestäjänä.[2]

Urheiluopiston syntymisen taustasta

Jatkosodassa Rukajärven suunnalla oli useita hiihtoaktiiveja, jotka osallistuivat rintaman taakse tehtyihin sissipartioretkiin. Jeljärven huoltotukikohtaan maaliskuussa 1943 tehty hävitysretki aktivoi retken kanssa tekemisissä olleita tekemään herrasmiessopimus, jonka tavoitteeksi asetettiin perustaa "säätiö edistämään pohjoismaisia talviurheilulajeja Suomen kansan keskuudessa". Sillä nähtiin tietysti maanpuolustuksellinen merkitys.[3]

Paikan etsintä säätiön toimintaa varten annettiin Onni Palasteen tehtäväksi. Lopputuloksena oli nykyinen Vuokatin urheiluopisto. Rukajärven suunnan päämaja-alueen kanttiinista, Rukahovista, tuli opiston hallintorakennus, joka on nykyisen opistoalueen urheilukentän reunalla.[3]

Urheiluopiston johtajat

  • 1946–1954 Onni Palaste[4]
  • 1954–1958 Mauri Katavisto
  • 1958–1960 Immo Sorjonen [5]
  • 1960–1968 Jorma Suvikas[6]
  • 1969–1990 Erkki Hautamäki [7]
  • 1990–1998 Tor Jungman [8][9]
  • 1998–2009 Pekka Vähäsöyrinki [10]
  • 2009–2015 Timo Welsby [11], [12]
  • 2015–2022 Veikko Halonen [13]
  • 2022– Mari Varjonen[14]

Lähteet

  1. Tervetuloa Vuokattiin! VuokattiSport. Viitattu 21.4.2010.
  2. Vuokatin Urheiluopiston historiaa VuokattiSport. Arkistoitu 25.1.2010. Viitattu 21.4.2010.
  3. a b Ilkka Enkenberg: Seurauksena urheiluopisto. Iltalehti - Jatkosodan asemasota, 2022-39, s. 9.
  4. Vuokatin Urheiluopiston rakentaminen – satumainen tarina, Rukajärven suunnan historiayhdistys, 30.11.2018
  5. Kuolleita. Helsingin Sanomat, 12.8.1970, s. 7.
  6. Heikki Lampela: VUOKATTI, KAINUUN HELMI, matkailijayhdistys.fi
  7. Urheiluopiston entinen rehtori Erkki Hautamäki kävi vierailulla Vuokatissa, Vuokatti Sport, 28.6.2019
  8. Jungman valittiin Vuokatin rehtoriksi Helsingin Sanomat 22.10.1990
  9. Hyvällä mielellä uuteen elämänvaiheeseen, sydan.fi, 26.5.2015
  10. Maastohiihdon ex-lajipäällikkö Vähäsöyrinki eläkkeelle, Yle 10.9.2009
  11. Timo Welsbystä Vuokatin ur­hei­luo­pis­ton rehtori, Kaleva 20.5.2010
  12. Vuokatin urheiluopiston rehtori Mikkeli Areenan johtajaksi,[vanhentunut linkki] Savon Sanomat 25.2.2016
  13. Vuokatin Urheiluopisto valitsi toimitusjohtajan rehtorin sijaan, Yle 21.12.2015
  14. Vuokatti Sportin uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Mari Varjonen – tehtävään haki 40 henkilöä Yle Uutiset. 24.11.2021. Viitattu 25.6.2023.

  • n
  • k
  • m
Suomen urheiluopistot
Opistot
Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.