Vieskalainen
Vieskalainen | |
---|---|
Vieskalaisen ensimmäinen numero 19.9.1997 | |
Lehtityyppi | Ilmaisjakelulehti |
Julkaisija | Jokilaaksojen Kustannus |
Levikki | 10 500 (jakelu) |
Perustettu | 1997 |
Lakkautettu | 2013 |
Päätoimittaja | Teijo Mäki |
Sitoutuneisuus | sitoutumaton |
Kotikunta | Ylivieska |
Kotimaa | Suomi |
Sivukoko | Tabloid |
Ilmestymistiheys | torstaisin |
Aiheesta muualla | |
vieskalainen.fi | |
Infobox OK |
Vieskalainen oli vuonna 1997 perustettu kerran viikossa, torstaisin ilmestynyt ilmaisjakelulehti, jonka jakelualue oli Alavieska, Sievi ja Ylivieska. Lehteä jaettiin noin kerran kuukaudessa myös muihin lähikuntiin jakelumäärien vaihdellessa välillä 10 500−30 400 kpl. Lehti painettiin Suomalainen Lehtipaino Oy:ssä Kajaanissa.lähde? Lehden julkaisu lopetettiin toukokuussa 2013 [1]
Historia
Lehden ensimmäinen kustantaja Vieskalainen Oy on ollut olemassa vuodesta 1990, mutta se alkoi julkaista Vieskalainen-lehteä vasta syyskuussa 1997 Vieskan Viikko -lehden lopetettua toimintansa. Päätoimittajaksi ja toimitusjohtajaksi valittiin Viestimix Ky:n toimitusjohtaja Esa Valli. Toimitusjohtajaksi ryhtyi 2000 Tiina Suni. Lehti siirtyi Alma Media -konserniin kuuluvan Suomen Paikallissanomien omistukseen marraskuussa 2004 ja sen toimituskunta yhdistettiin konserniin aikaisemmin kuuluneeseen Oulun Eteläinen -lehteen. Vuoden 2009 joulukuussa lehti siirtyi Alma Medialta edelleen Jokilaaksojen Kustannus Oy:n haltuun, joka julkaisee Ylivieskassa Kalajokilaakso-lehteä.[2]
Päätoimittajat
- Esa Valli 1997-2004
- Marjaana Knuutila 2004-2006
- Erkki Heikkilä 2006-2007
- Teijo Mäki 2007-2009
- Seppo Kangas 2009-
Lehtiä eri vuosilta
Lehden ulkoasu on huomattavasti uudistunut kahdesti, marraskuussa 2004 lehden siirryttyä Suomen Paikallissanomille ja kesäkuussa 2008 lehtien ulkomittojen muututtua painopaikan siirtyessä Oulaisista Kajaaniin.
Lähteet
- Lehden vuosikerrat. Vieskalainen, 1997-2003, 1-6. vsk. (suomeksi)
- Patentti- ja rekisterihallitus: Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä ytj.fi. (suomeksi)
- Vieskalainen: Mediakortti (pdf) vieskalainen.fi. (suomeksi)[vanhentunut linkki]
Viitteet
Aiheesta muualla
- Lehden kotisivut (Arkistoitu – Internet Archive)
- Suomen Paikallissanomat Oy