Urho Heinänen

Urho Heinänen (3. elokuuta 1895 Helsinki – 12. heinäkuuta 1977 Lammi) oli suomalainen taidearvostelija ja kuvanveistäjä.[1][2][3]

Heinäsen vanhemmat olivat Vihtori Heinänen (1869–1948) ja Amanda Nurminen (1867–1936). Heinäsen isä perusti vuonna 1897 Hämeenlinnaan kiviveistämön. Urho Heinänen kävi keskikoulun Hämeenlinnan lyseossa ja sen jälkeen Zetterblomin yksityisessä kauppakoulun. Heinänen opiskeli kuvanveistoa kuvanveistäjä Willehad Martinin johdolla 1914–1920. Hän osallistui Suomen Taiteilijain näyttelyyn vuonna 1915. [1][2]

Heinänen johti vuosina 1922–1937 isänsä perustamaa Heinäsen kiviveistämöä joka muun muassa urakoi vuonna 1931 valmistuneen Eduskuntatalon kivityöt. Veistämö joutui kuitenkin 1930-luvulla lamavuosina talousvaikeuksiin ja Heinänen toimi sittemmin Vehmaan Vinkkilässä E. Lehdon kiviliikkeen piirtäjänä ja suunnittelijana 1937–1942 ja sen jälkeen Hämeenlinnassa Kummila Oy:n omistaman Kiviveistämö Heinänen Oy:n johtajana 1940-luvun lopulle saakka.[2]

Heinänen toimi ohjaajana Hämeenlinnan Työväen Näyttämöllä, Hämeenlinnan Suojeluskunta-Näyttämöllä ja Turun Työväen Teatterissa sekä useilla harrastajanäyttämöillä Hauholla ja Uudessakaupungissa 1950- ja 1960-luvuilla. Hän oli myös Hämeen Sanomien taidearvostelijana ja pakinoi lehdessä nimimerkillä Uuhoo. Heinänen toimi lisäksi radioselostajana ja radion teatterikatsausten juontajana.[2]

Teoksia

Valokuvia julkisista veistoksista

  • Kosto, 1915, Mänttä-Vilppula.
    Kosto, 1915, Mänttä-Vilppula.
  • Vapaussota 1918 valkoisten muistomerkki, Lammi, yhdessä Willehad Martinin kanssa, 1920, Hämeenlinna.
    Vapaussota 1918 valkoisten muistomerkki, Lammi, yhdessä Willehad Martinin kanssa, 1920, Hämeenlinna.
  • Lammin Kataloisten muistopatsas, yhdessä Willehad Martinin kanssa, 1920, Hämeenlinna.
    Lammin Kataloisten muistopatsas, yhdessä Willehad Martinin kanssa, 1920, Hämeenlinna.
  • Lahden taistelussa kaatuneiden saksalaisten muistomerkki, yhdessä Willehad Martinin kanssa, 1920, Lahti.
  • Vapaussodan valkoisten muistomerkki, 1921, Enonkoski.
    Vapaussodan valkoisten muistomerkki, 1921, Enonkoski.
  • Vapaussodassa kuolleiden saksalaisten sotilaiden hautamuistomerkki, yhdessä Willehad Martinin kanssa, 1921, Hämeenlinna.
    Vapaussodassa kuolleiden saksalaisten sotilaiden hautamuistomerkki, yhdessä Willehad Martinin kanssa, 1921, Hämeenlinna.
  • Vapaussodan muistomerkki, yhdessä Willehad Martinin kanssa, 1921, Joutsa.
    Vapaussodan muistomerkki, yhdessä Willehad Martinin kanssa, 1921, Joutsa.
  • Luopioisten v. 1918 vapaussodan muistomerkki, 1921, Pälkäne.
    Luopioisten v. 1918 vapaussodan muistomerkki, 1921, Pälkäne.
  • Leijonapaasi, 1918 vapaussodan sankarien muistomerkki, Töysä, 1923, Alavus.
    Leijonapaasi, 1918 vapaussodan sankarien muistomerkki, Töysä, 1923, Alavus.
  • Nuorukaisen uhri isänmaalle, Mustialan maamiesopiston sankaripatsas, 1923, Tammela.
    Nuorukaisen uhri isänmaalle, Mustialan maamiesopiston sankaripatsas, 1923, Tammela.
  • Sääksmäki vapaussodan 1918 muistomerkki (Vuoden 1918 valkoisten muistomerkki), 1924, Valkeakoski.
    Sääksmäki vapaussodan 1918 muistomerkki (Vuoden 1918 valkoisten muistomerkki), 1924, Valkeakoski.
  • Vapaussodassa kaatuneiden valkoisten muistomerkki, 1929, Hämeenlinna.
    Vapaussodassa kaatuneiden valkoisten muistomerkki, 1929, Hämeenlinna.
  • Tyrvännön sankarimuistomerkki, 1948, Hattula.
    Tyrvännön sankarimuistomerkki, 1948, Hattula.
  • Hauhon sankarimuistomerkki, 1949, Hämeenlinna.
    Hauhon sankarimuistomerkki, 1949, Hämeenlinna.
  • Lapin sankaripatsas, 1950, Rauma.
    Lapin sankaripatsas, 1950, Rauma.
  • Rengon sankarimuistomerkki, 1951, Hämeenlinna.
    Rengon sankarimuistomerkki, 1951, Hämeenlinna.
  • Sankarimuistomerkki, 1953, Siikainen.
    Sankarimuistomerkki, 1953, Siikainen.
  • Syrjäntaan taistelujen muistomerkki, 1968, Hämeenlinna.
    Syrjäntaan taistelujen muistomerkki, 1968, Hämeenlinna.

Palkinnot

  • I palkinto Willehad Martinin kanssa Lahden saksalaisten sankaripatsaskilpailussa 1918

Lähteet

  1. a b Suomen Kuvataiteilijamatrikkeli : Urho Heinänen
  2. a b c d Häme-Wiki : Urho Heinänen (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Find-A-Grave : Urho Heinänen

Aiheesta muualla

  • Suomalaisen kuvataiteen bibliografia : Urho Heinänen