Tortinmäki

Tortinmäen tanssilava.

Tortinmäki on Paattisten pohjoispuolella sijaitseva, Turun kaupunkiin ja Paattisten kaupunginosaan kuuluva kylä, jossa on noin 200 asukasta. Tortinmäellä on sijainnut muun muassa kansakoulu, joka lopetti toimintansa vuonna 1974. Kiinteistö toimi jonkin aikaa nuorisotalona, mutta nykyään siinä toimii kokouspalveluja tarjoava Tortinlinna. Tortinmäessä käy kerran viikossa Turun kaupungin kirjastoauto. Tortinmäellä sijaitsee vuonna 1955 perustettu tanssilava.[1] Tortinmäen oma pankki lopetettiin kesällä 2007, ja sen tilalla sijaitsee nykyään kauneushoitola. Nykyään kylällä on jonkin verran uutta asutusta ja yritystoimintaa. Turusta on kylälle linja-autoyhteys. Tortinmäen ja Kauppatorin väliä kulkevat Fölin linjat 21 ja 23. Turun keskustaan on Tortinmäeltä matkaa noin 30 kilometriä. Euran ja Liedon aseman välillä kulkeva Seututie 204 kulkee kylän läpi. Yhdystie 2042 Alkaa Tortinmäeltä, ja päättyy Auraan.

Tortinmäen läheisyydessä sijaitsee luonnoltaan arvokas Kurjenrahkan suoalue sekä Kuhankuono, joka on kahdeksan kunnan rajapyykkinä nähtävyys. Turun korkein kohta, Karhunsauna (88,2 m), sijaitsee Tortinmäessä.

Lähteet

  1. Tortinmäellä tanssitaan 50– ja 60-lukujen tyyliin Turkulainen. 15.7.2014. Arkistoitu 19.7.2014. Viitattu 15.7.2014.

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.