Tongan maantiede
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Tongan saarivaltio sijaitsee eteläisellä Tyynellä valtamerellä. Se koostuu 171 saaresta, joista 36 on asutettuja.[1] Saaret jakautuvat neljään tai viiteen saariryhmään, jotka ovat ʻEua, Tongatapu, Haʻapai ja Vavaʻu. Lisäksi valtion pohjoisosassa sijaitsee kolme muista erillään olevaa saarta: Niuafo'ou, Tafahi ja Niuatoputapu. Niiden katsotaan joskus muodostavan oma saariryhmänsä nimeltään Niua. Kaikkien saarien ilmasto on trooppinen.
Saarista suurin on Tongatapu, jonka pinta-ala on 257 neliökilometriä ja jolla pääkaupunki Nukuʻalofa sijaitsee.
Tongan pinta-ala on noin 748 neliökilometriä. Rantaviivaa saarilla on yhteensä 419 kilometriä. Korkein kohta sijaitsee Kaon saarella ja on 1 033 metriä merenpinnan yläpuolella.
Lähteet
- ↑ Tonga UNOCHA. YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimisto. Arkistoitu 12.7.2019. Viitattu 11.7.2020. (englanniksi)