Sophia Dorothea (Preussi)

Sophia Dorothea von Braunschweig-Lüneburg (26. maaliskuuta 1687 Hannover, Hannoverin vaaliruhtinaskunta, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta – 28. kesäkuuta 1757 Montbijoun linna, Berliini, Preussin kuningaskunta) oli saksalainen prinsessa, josta tuli Fredrik Vilhelm I:n puolisona Preussin kuningatar vuosina 1713–1740. Hän kuului Hannover-sukuun.

Sophia Dorothea oli Ison-Britannian kuningas Yrjö I:n ja prinsessa Sophia Dorothean ainoa tytär. Hänen molemmat vanhempansa kuuluivat Hannover-sukuun.^[1] Hänen vanhempi veljensä oli prinssi Georg August, Ison-Britannian kuningas Yrjö II.

Vanhempiensa avioeron ja äitinsä vangitsemisen jälkeen vuonna 1694 hänet kasvatettiin Hannoverissa isänpuoleisen isoäitinsä Hannoverin vaaliruhtinatar Sofian valvonnassa, ja hänen hugenottitaustainen opettajansa Madame de Sacetot koulutti häntä.^[2]

Hän avioitui serkkunsa, kruununprinssi Friedrich Wilhelmin kanssa vuonna 1706.^[1] He olivat tavanneet jo lapsina, kun Friedrich Wilhelm oli ollut isoäitinsä Hannoverin vaaliruhtinatar Sofian luona, ja vaikka Sophia Dorothea ei pitänyt serkustaan, Friedrich Wilhelm oli kuulemma tuntenut viehtymystä serkkuunsa Sophia Dorotheaan jo poikana, vaikka tämä oli isorokon jäljiltä huonoihoinen ja pyylevyyteen taipuvainen.^[2]

Kun Friedrich Wilhelmille oli määrä järjestää avioliitto, hänelle annettiin kaksi vaihtoehtoa: Ruotsin prinsessa Ulrika Eleonora tai Hannoverin prinsessa Sophia Dorothea. Ruotsalaista naimakauppaa piti parempana hänen isänsä, joka halusi solmia liiton Ruotsin kanssa, ja näin ollen virkamies Albrecht Konrad Finck von Finckenstein lähetettiin Tukholmaan sillä verukkeella, että Pommeria koskevat kiistat sovittaisiin, mutta todellisuudessa tarkkailemaan prinsessa ennen virallisten avioliittoneuvottelujen aloittamista. Friedrich Wilhelm kuitenkin piti parempana ehdokkaana Sophia Dorotheaa ja antoi Finckille tehtäväksi tehdä Ulrika Eleonorasta isälleen niin pelottava raportti, että kohtaisi vähemmän vastustusta ilmoittaessaan isälleen valinnastaan.^[2]

Molemmat hovit pitivät Preussin ja Hannoverin välistä avioliittoa kiistattomana valintana, ja neuvottelut käytiin ripeästi. Jotta Sophia Dorothea tekisi mahdollisimman hyvän vaikutuksen Berliinissä, hänen isoäitinsä, vaaliruhtinatar Sofia, tilasi veljentyttäreltään Orléansin herttuatar Elisabeth Charlottea hankkimaan kapiot (vaatteet, liinavaatteet, korut) Pariisista. Hänen morsiusvarusteensa herättivät suurta huomiota, ja niitä pidettiin kaikkien aikojen komeimpina saksalaisprinsessalla. Välittäjän avulla pidetyt häät ilman sulhasta järjestettiin Hannoverissa 28. marraskuuta 1706, ja Sophia Dorothea saapui Berliiniin 27. marraskuuta, missä sulhanen ja tämän perhe toivotti hänet tervetulleeksi kaupungin porttien ulkopuolella. Sen jälkeen seurasivat toiset häät, komea soihtutanssi sekä kuusi viikkoa juhlia ja tanssiaisia.^[2]

Heille syntyi neljätoista lasta, joista viisi kuoli aivan pieninä.^[1] Lapsista Fredrik (Friedrich) nousi myöhemmin Preussin valtaistuimelle Fredrik II:na ja Loviisa Ulriika (Luise Ulrike) Ruotsin valtaistuimelle kuningas Aadolf Fredrikin puolisona. Yksi lapsista, prinsessa Anna Amalia, oli säveltäjä.

• Friedrich Ludwig, Preussin prinssi (23. marraskuuta 1707 – 13. toukokuuta 1708), kuoli alle vuoden ikäisenä

• Friedrike Wilhelmine, Brandenburg-Bayreuthin rajakreivitär (3. heinäkuuta 1709 – 14. lokakuuta 1758) avioitui Friedrichin, Brandenburg-Bayreuthin rajakreivin kanssa ja heillä oli jälkeläisiä

• Friedrich Wilhelm, Preussin prinssi (16. elokuuta 1710 – 21. heinäkuuta 1711), kuoli vuoden ikäisenä

• Friedrich, Fredrik II Suuri, Preussin kuningas (24. tammikuuta 1712 – 17. elokuuta 1786) Preussin kuningas (1740–1772); Preussin kuningas (1772–1786); avioitui Elisabeth Kristine von Brunswick-Wolfenbüttel-Bevernin kanssa, liitto oli lapseton

• Charlotte Albertine, Preussin prinsessa (5. toukokuuta 1713 – 10. kesäkuuta 1714), kuoli vuoden ikäisenä

• Frederica Louise, Brandenburg-Ansbachin rajakreivitär (28. syyskuuta 1714 – 4. helmikuuta 1784) avioitui Karl Wilhelm Friedrichin, Brandenburg-Ansbachin rajakreivin kanssa, heillä oli jälkeläisiä

• Philippine Charlotte, Brunswick-Wolfenbüttelin herttuatar (13. maaliskuuta 1716 – 17. helmikuuta 1801) avioitui Kaarle I:n, Brunswick-Wolfenbüttelin herttuan kanssa ja heillä oli jälkeläisiä

• Ludwig Karl Wilhelm, Preussin prinssi (2. toukokuuta 1717 – 31. elokuuta 1719), kuoli 2-vuotiaana

• Sophia Dorothea, Brandenburg-Schwedtin rajakreivitär, Preussin prinsessa (25. tammikuuta 1719 –13. marraskuuta 1765) avioitui Friedrich Wilhelmin, Brandenburg-Schwedtin rajakreivin, Preussin prinssin kanssa ja heillä oli jälkeläisiä

• Louise Ulrike, Ruotsin kuningatar Lovisa Ulrika (24. heinäkuuta 1720 – 2. heinäkuuta 1782) avioitui Ruotsin kuningas Aadolf Fredrikin kanssa ja heillä oli jälkeläisiä, joista yksi oli Kustaa III

• August Wilhelm, Preussin prinssi (9. elokuuta 1722 – 12. kesäkuuta 1758) avioitui Brunswick-Wolfenbüttelin herttuatar Luisen kanssa ja heillä oli jälkeläisiä, joista yksi oli Frederik Vilhelm II

• Anna Amalia (9. marraskuuta 1723 – 30. maaliskuuta 1787) Quedlinburgin luostarin abbedissa 16. heinäkuuta 1755

• Friedrich Heinrich Ludwig, Preussin prinssi (18. tammikuuta 1726 – 3. elokuuta 1802) avioitui Hessen-Kasselin prinsessa Wilhelminan kanssa, liitto oli lapseton

• August Ferdinand, Preussin prinssi (23. toukokuuta 1730 – 2. toukokuuta 1813) avioitui Margenburg-Schwedtin rajakreivitär Elisabeth Louisen kanssa ja heillä oli jälkeläisiä

Puolisot eivät tulleet mitenkään hyvin toimeen, vaikka heillä oli uskollinen aviosuhde. Sophia Dorothea, jota kutsuttiin Olympiaksi hänen ylvään olemuksensa vuoksi, pilkkasi usein miestään ja teki tämän julkisesti naurettavaksi. Vaimo ei voinut sietää miehensä askeettista sotilaallisuutta, poikansa Fredrikin julmaa kohtelua eikä ajoittaista kohtuutonta saituutta ruoan ja juoman hankkimisessa. Myös aviomiehen ennalta-arvaamaton kiivas luonne ja väkivaltaiset raivokohtaukset sekä Sophia Dorothean itsenäisyyden rajoittaminen hovissa aiheuttivat vastenmielisyyttä vaimossa. Puolisot viettivät suurimman osan ajasta erossa toisistaan, Sophia Dorothea asui Monbijoun linnassa ja keräili kiinalaisia fajanssi- ja posliiniesineitä.^[3]

Sophia Dorothea pyrki pitämään yllä hyviä suhteita Englannin kuningashuoneeseen, ja järjestämään veljensä Yrjö II:n lasten avioliitot omien perheenjäsentensä kanssa, mutta Fredrik Vilhelm piti tällaista toimintaa maanpetturuutena.^[1]

Sophia Dorothea ja Friedrich Wilhelm erosivat toisistaan ​​kaikilta osin ja avioliitto kärsi sen seurauksena. Sophia Dorothea oli kiinnostunut taiteesta, tieteestä, kirjallisuudesta ja muodista, kun taas Friedrich Wilhelm oli hiomaton, kouluttamaton ja spartalainen sotilas, jolla oli karkeat sekä sivistymättömät tavat. Vaikka hän ei koskaan ollut uskoton puolisolleen, hän ei kyennyt voittamaan tämän kiintymystä.^[2] Yksi tärkeimmistä eroista heidän välillä oli se, että Sophia Dorothea, toisin kuin miehensä, rakasti viihdettä, jota tämä piti kevytmielisyytenä. Kruununprinssi Friedrich Wilhelm aikoi erota Sophia Dorotheasta samana vuonna, kun he avioituivat, ja hänen kirjeistään päätellen aviomies syytti vaimoaan siitä, ettei tämä halunnut olla naimisissa hänen kanssaan.

Sophia Dorothealla oli hyvin läheinen suhde vanhimpaan poikaansa, kruununprinssi Friedrichiin, jota hänen isänsä kohteli ankarasti ja piti tätä naismaisena. Vanhimman tyttärensä Wilhelminen mukaan kuningatar syvensi kuilua kuninkaan ja kruununprinssin välillä osoittamalla, että hän piti kuninkaan vaatimuksia epäoikeudenmukaisina: "Mitä isäni käski veljeni tekemään, äitini käski hänen tehdä juuri päinvastoin." ^[2]

Fredrik Vilhelm syytti puolisoaan siitä, että tämä oli vahingoittanut hänen suhdettaan lapsiinsa, ja kielsi siksi heitä tapaamasta äitiään ilman hänen läsnäoloaan. Kun kuningas kielsi kuningatarta kommunikoimasta poikansa kanssa, hän oli kirjeenvaihdossa tämän kanssa tyttärensä Wilhelminen kautta.^[2] Kun hän kieltäytyi päästämästä kuningatarta tapaamaan vanhimpia lapsiaan, tämä kutsui heidät huoneisiinsa salaa; ainakin kerran Friedrich ja Wilhelmine joutuivat piiloutumaan äitinsä huoneissa huonekalujen taakse, kun Fredrik Vilhelm tuli sisään odottamatta.^[2][4]

Samaan aikaan kuningattaren suosikki Madame de Ramen toimi kuninkaan vakoojana, mikä sai heidän suhteensa huonontumaan jyrkästi.^[2] Fredrik Vilhelm, joka saattoi sairastaa porfyriaa, terrorisoi ja hakkasi usein lapsiaan.[9][3]^[5] Kuninkaan viimeisinä elinvuosina hän sai usein väkivaltaisia kohtauksia, joiden aikana hän löi ihmisiä kepillä ja heitteli tavaroilla lapsiaan. Tämä oli vaikea tilanne hänen perheelleen, sillä hän pakotti heidät usein jäämään luokseen kokonaiseksi päiväksi, aamusta yhdeksästä alkaen aina nukkumaanmenoon asti eikä suostunut päästämästä heitä lähtemään aikaisemmin.^[2]

Vuonna 1713 hänen appensa Fredrik I kuoli, ja puoliso Fredrik Vilhelm I seurasi isäänsä valtaistuimelle, jolloin Sofia Dorotheasta tuli Preussin kuningatar. Hän asui aviomiehensä ja perheensä kanssa Berliinin kaupunkipalatsissa ja joutui myös osallistumaan kesävierailuihin kaupunkipalatsissa Potsdamissa (Potsdamer Stadtschloss) ja toistuviin metsästysmatkoihin miehensä metsästysmajalle Königs Wusterhauseniin, mutta pakeni niin usein kuin pystyi Monbijoun linnaan, pieneen huvilinnaan Spree-joen rannalla Berliinissä, jonka hänen appensa oli antanut hänelle vuonna 1712. Vähitellen hän muutti hovinsa kokonaan sinne ja asui siellä elämänsä loppuun asti.

Fredrik Vilhelmin valtaannousun hetkellä Preussi oli Suuressa Pohjan sodassa Ruotsia vastaan. Sophia Dorothea seurasi Fredrik Vilhelmiä vuoden 1715 sotaretken aikana Stralsundin piiritykseen, mutta palasi alkuvuodesta 1716 Berliiniin synnyttämään tyttärensä Philippine Charlotten, joka oli hänen seitsemäs lapsensa.^[2] Sodan aikana kuningas antoi ministereilleen ohjeet neuvotella kuningattaren kanssa eikä ryhtyä mihinkään toimiin hätätapauksissa ilman tämän lupaa.^[2] Vuonna 1717 hän emännöi kuninkaan pyynnöstä Pietari I Suurta tämän vierailulla Berliinissä palatsissaan Monbijoussa, jolloin linna joutui ilkivallan kohteeksi.^[2]

Kuningatar Sophia Dorothea tunnettiin äärimmäisen kopeana, ylpeänä ja kunnianhimoisena, mutta Fredrik Vilhelmin ei pitänyt hänen sekaantumisestaan ​​politiikkaan, koska hänen käsityksensä oli, että naisten tulisi olla vain synnyttämistä varten ja alistuvia, koska he muutoin hallitsisivat aviomiehiään.^[6] Kuningas tunsi vastenmielisyyttä joutilaisuutta kohtaan siinä määrin, että hän hakkasi ihmisiä niin kadulla kuin palatsissakin, jos hän piti heitä laiskoina. Kuningatar valitti "hirvittävästä ahneudesta", jolla kuningas rajoitti kotitalousmenoja, ja sen seurauksena kuningattaren pöytä oli hovissa oleskelleen saksalaisen seikkailijan, vapaaherra Karl Ludwig von Pöllnitzin (1692–1775) vuonna 1791 julkaistujen muistelmien (Mémoires pour servir a l'histoire des quatres derniers souverains de la maison de Branderibourg) mukaan usein niin säästeliäästi varusteltu, että kuningas antoi puolisolleen sen verran rahaa, jotta tämä voisi syödä munakkaan illalliseksi.^[2]

Fredrik Vilhelm piti hänen kiinnostustaan teatteriin, tanssiin, koruihin, muotiin ja musiikkiin kevytmielisenä ja oli tyytymätön aina kun Sophia Dorothea eli hänen auktoriteetistaan ​​välittämättä. Kuningas ei pitänyt kuningattaren kiinnostuksesta ​​uhkapeleihin. Kerrotaan, että kuningatar ja hänen seuralaisensa laittoivat pelin aikana kahvinpapuja valmiiksi pöydälle. Jos kuningas ilmestyisi paikalle, he voisivat teeskennellä pelaavansa pavuilla rahan sijasta.^[4] Kerran kuningatar käytti kuninkaan ollessa sairaana tilaisuutta hyväkseen ja emännöi tanssia ja musiikkia sisältävää iltaa Monbijoussa, jossa hän itse pelasi uhkapeliä timanttikorut yllään. Kun kuningas yhtäkkiä ilmestyi paikalle, tanssi ja musiikki loppuivat välittömästi. Kuningatar riisui korunsa ja piilotti ne taskuunsa.^[2] Äitinsä kuoltua vuonna 1726 Sophia Dorothea peri kolmen miljoonan [taaleria?] rahasumman, jolloin huomiota herätti se, että Fredrik Vilhelm kohteli häntä yhtäkkiä erittäin hyvin. Keisarillinen suurlähettiläs kertoi, että tämä johtui vain siitä, että kuningas halusi kuningattaren rahoja, ja kun tämä ei koskaan saanut niitä (veli Yrjö I kieltäytyi luovuttamasta summaa), Fredrik Vilhelm jatkoi puolisonsa tavanomaista kohtelua.^[4] Sophia Dorothealla ei puolestaan ​​ollut korkeaa mielipidettä kuninkaan sotilaallisesta kiinnostuksesta tai taidosta, ja kerran, kun tämä puhui halveksivasti englantilaisista komentajista, kuningatar vastasi: "Epäilemättä heidän täytyy haluta antaa sinulle armeijansa komento."^[2]

Kun kuningas sairastui Brandenburgissa vuoden 1719 sotaretken aikana, hän haetti Sophia Dorothean luokseen, antoi tälle testamenttinsa ja varoitti että se on pidettävä salassa. Asiakirjassa kuningatar nimettiin valtionhoitajaksi heidän poikansa Friedrichin alaikäisyyden ajaksi ja Kaarle VI, Pyhän Saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari sekä Ison-Britannian kuningas Yrjö I olivat kruununprinssin huoltajia.^[2]

Kuningas sairasti viimeisinä elinvuosinaan vesipöhöä ja kihtiä, jotka pakottivat hänet käyttämään usein pyörätuolia. Sophia Dorothea määrättiin huolehtimaan puolisostaan jatkuvasti. Hän poistui harvoin tämän huoneesta ​​moneen kuukauteen ennen puolisonsa kuolemaa, muuten kuin seuratakseen kuningasta tämän liikkuessa pyörätuolillaan. Marraskuun alussa 1739 kuningas tuli sairautensa viimeiseen vaiheeseen. Kuningatar lähetti hakemaan kruununprinssiä yöllä 26. toukokuuta 1740 kuninkaassa tapahtuneen muutoksen tähden. Kun Friedrich saapui Rheinsbergin linnasta, josta hän oli matkannut täyttä vauhtia, hän hämmästyi nähdessään kuninkaan tuolissaan puutarhassa. Kuningas kävi pitkän loppukeskustelun kruununprinssin kanssa, sekä jätti juhlalliset ja hellät jäähyväiset kuningattarelle, pojilleen ja tyttärilleen sekä muille sukulaisilleen.^[2]

Kuolinpäivänään Fredrik Vilhelm käski viedä itsensä kuningattaren asuntoon ja sanoi tälle: "Nouse, minulla on vain muutama tunti elinaikaa, ja minulla olisi ainakin ilo kuolla käsivarsillesi."^[2] Kuningatar kuitenkin johdatettiin ulos huoneesta, kun Fredrik Vilhelmiä veti viimeiset hengenvetonsa poikansa ja seuraajansa Fredrikin käsivarsilla.

Fredrik Vilhelm kuoli 31. toukokuuta 1740 ja hänen seuraajakseen tuli hänen poikansa Fredrik II.

Aviopuolison menetys vaikutti Sophia Dorotheaan syvästi. Vaikka Fredrik Vilhelm oli toistuvasti kohdellut vaimoaan kovalla kädellä, tämä oli silti ollut vaimoonsa vilpittömästi kiintynyt ja hänestä oli tullut omalla tavallaan rakastettava monien vuosien kanssakäymisen myötä. Kun vanhin tytär Wilhelmine, Bayreuthin rajakreivitär vieraili avioitumisensa jälkeen Berliinissä, hän huomasi äitinsä pukeutuneena mustaan surupukuun ja syvän masentuneisuuden hänen olemuksessaan.^[2]

Sophia Dorothealla oli erittäin hyvät välit poikansa kanssa, joka oli uusi kuningas. Kun hän puhutteli tätä "Teidän Majesteettinne" Fredrik Vilhelmin hautajaisten jälkeen, tämä keskeytti hänet ja sanoi hänelle: "Kutsu minua aina pojaksesi, se arvonimi on minulle kalliimpi kuin kuninkaallinen arvo."^[2] Fredrik tunnettiin omistautumisestaan äidilleen, hän ilmaisi kiitollisuutensa siitä, että tämä oli kasvattanut hänet, eikä koskaan syyttänyt häntä traumaattisesta lapsuudestaan, mistä hän sen sijaan syytti isäänsä, eikä koskaan antanut kenenkään arvostella äitiään.^[2]

Sophia Dorothea ei menettänyt merkitystään leskikuningattarena: tietoisena siitä suuresta kunnioituksesta, jota kuningas osoitti äidilleen ja välinpitämättömyydestään puolisoaan kuningatar Elisabet Kristinaa kohtaan, ulkomaanlähettiläät ja muut anomusten esittäjät pitivät audiensseihin ja vastaanottoihin osallistumista kuningattaren vaimona vielä tärkeämpänä kuin kuningattaren.^[2]

Tämän kuolemaan asti Fredrik kunnioitti äitiään hovinsa ensimmäisenä naisena ja asetti hänet puolisonsa ja kuningattaren edelle. Kuningas vieraili äitinsä huoneissa ensimmäisenä aina palattuaan sotaretkiltä ja kutsui kutsui säännöllisesti äitinsä omaan asuinpaikkaansa Potsdamiin, jonne puolisoa ei koskaan kutsuttu. Fredrik vieraili harvoin puolisonsa luona, mutta kävi säännöllisesti äitinsä luona Monbijoussa, missä hän otti hatun päästään ja seisoi paikallaan, kunnes leskikuningatar antoi hänelle luvan istuutua.^[2] Sophia Dorothea oli läsnä poikansa prinssi Wilhelmin häissä vuonna 1742 ja tyttärensä Louisa Ulrikan häissä vuonna 1744.  

Suhde Sophia Dorothean ja miniä, kuningatar Elisabeth Kristinen välillä ei ollut hyvä Fredrik II:n hallituskauden ensimmäisinä vuosina, koska leskikuningatarta ei miellyttänyt miniänsä saama etusija, vaikka hänen poikansa vakuutti sen olevan vain muodollinen. Heidän suhteensa parani Sophia Dorothea elämän viimeisinä vuosina.^[2] Sophia Dorothea näki poikansa viimeisen kerran tämän ensimmäisen sotaretken jälkeen tammikuussa 1757 seitsenvuotisen sodan aikana. Siinä vaiheessa hän voi vielä hyvin, mutta pian hänen lähtönsä jälkeen hänen terveytensä heikkeni nopeasti ja hän kuoli 70-vuotiaana 28. kesäkuuta 1757 Monbijoun linnassa.

Sophia Dorothea eli 16 vuotta pitempään kuin miehensä, ja hänestä tuli ylpeä ja rakastettu kuningataräiti poikansa Fredrik II Suuren hallituskaudella.^[1]

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset FAST ISNI VIAF WorldCat Kansalliset Ranska BnF data Saksa Yhdysvallat Alankomaat Puola Henkilöt Deutsche Biographie Muut RISM IdRef