Shelburnenterrieri
Shelburnenterrieri | |
---|---|
Avaintiedot | |
Alkuperämaa | Vermont, ![]() |
Määrä | kuollut sukupuuttoon |
Rodun syntyaika | 1910-luku |
Alkuperäinen käyttö | luolametsästys |
Muita nimityksiä | Shelburne Terrier |
Ulkonäkö | |
Paino | 5,5 kg |
Infobox OK |
Shelburnenterrieri (Shelburne Terrier) on sukupuuttoon kuollut yhdysvaltalainen koirarotu.
Ulkonäkö
Shelburnenterrieri oli pieni, lyhytpäinen ja lyhytraajainen koira, joka painoi noin 5,5 kg.[1]
Alkuperä
Rotu on saanut nimensä kehittäjänsä J. Watson Webbin kotipaikkakunnan, Vermontin Shelburnen, mukaan. Se jalostettiin kaivamaan ja pidättelemään riistaa pienissä tunneleissa eikä sitä ollut tarkoitettu metsästämään ajokoirien rinnalla. Havaittuaan, että Amerikassa ketunkolot olivat yleensä pienempiä kuin Euroopassa Webb päätti jalostaa pienikokoisemman terrierin. Hän aloitti jalostusohjelmansa vuonna 1911 Englannista tuodulla sealyhaminterrierinartulla, jonka hän astutti karkeakarvaisella kettuterrierillä. Jalostukseen käytettiin lisäksi norfolkinterrieriurosta ja valkoista länsiylämaanterrierinarttua. Kantaa kehitettiin edelleen risteyttämällä siihen aina silloin tällöin lisää sealyhaminterrieriä.[1]
Lähteet
- ↑ a b Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1000 Dog Breeds, s. 217. Trafalgar Square, 2008: North Pomfret, Vermont.