Semmeringin pohjatunneli
Semmeringin pohjatunneli | |
---|---|
Alkupiste | Gloggnitz |
Loppupiste | Mürzzuschlag |
Maa | Itävalta |
Avattu | 2030 (suunniteltu) |
Pituus | 27,3 km |
Raiteita | 2 |
Infobox OK |
Semmeringin pohjatunneli (saks. Semmering-Basistunnel) on rakenteilla oleva rautatietunneli Gloggnitzin ja Mürzzuschlagin välillä Itävallassa. Tunnelista tulee 27,3 kilometriä pitkä. Sen on tarkoitus valmistua vuonna 2030.[1]
Junat tulevat kulkemaan kahdessa kymmenen metriä halkaisijaltaan olevassa tunnelissa, joita yhdistää kävelytunnelit säännöllisin väliamatkoin. Tunnelin suunniteltu nopeus junnille on 250 km/h.[2]
Historia
Semmeringin rautatie oli ensimmäinen rautatie Alppien yli ja se on Unescon maailmanperintökohde. 70 000 vuosittaista junaa kulkee alkuperäistä rautatietä 2000-luvulla, tehden siitä yhden Itävallan vilkkaimmista rautateistä. Ruuhkautuneen rautatien takia alettiin suunnitella uutta, suorempaa, reittiä Alppien ali. Idea suoraan vuoren läpi kulkevasta pohjatunnelista syntyi.
Tunnelin rakentaminen aloitettiin huhtikuussa 2012 ja kaivaminen alkoi 2014. Tunnelin piti valmistua alun perin jo 2020-luvun puolivälissä. Rakennustyöt olivat seisahtuneena ympäristöhuolien vuoksi. Itävallan korkein oikeus oli keskeyttänyt rakennustyöt, mutta päätti jatkaa töitä uuden ympäristöselvityksen jälkeen.[3]
Lähteet
Alkuperäinen artikkeli: en:Semmering Base Tunnel