SRON
SRON Stichting Ruimte Onderzoek Nederland on Alankomaiden avaruustutkimusorganisaatio, joka koordinoi osaa Alankomaiden avaruustoiminnasta. Vuonna 2004 sen virallinen nimi on englantilaistettiin muotoon SRON Netherlands Institute for Space Research.
SRON perustettiin vuonna 1983. Se toimii Alankomaiden kansallisen tutkimusneuvoston (Nederlandse Organisatie voor Wetenschappelijk Onderzoek) alaisuudessa. [1]. Sitä hallitsee tiedeyhteisöstä koottu johtokunta.[2]
Sillä on kaksi toimipaikkaa: Utrechtissa ja Groningenissa.
Osastot
Laitoksella on kolme temaattista osastoa joiden lisäksi sillä on kaksi teknistä osastoa. Tekniset osastot ovat Sensoritutkimus ja Tekninen suunnittelu.
Suurenergia-astrofysiikka
Tämä yksikkö perustettiin Utrechtiin vuonna 1994, syntyen leidenilaisesta tutkimusyksiköstä. Siinä toimii 35 ihmistä.
Matalan energian astrofysiikka
Tämän osaston tutkimus kohdistuu infrapuna-astronomiaan. Siinä toimii 45 ihmistä.
Maa ja planeetat
Vuonna 1991 SRON perusti kaukokartoitusosaston, joka myöhemmin muunnettiin "Earth and Planetary Sciences"-osastoksi.
Osallistuminen avaruusalusten rakentamiseen
SRON on osallistunut seuraavien avaruusalusten toteuttamiseen, lähinnä tieteellisten sensoreiden toimittajana:
- LISA Pathfinder
- XEUS
- Darwin (ESAn kaavailema, peruutettu missio.)
- Chandra-avaruusteleskooppi
- INTEGRAL
- GOCE
- Herschel-avaruusobservatorio
- XMM-Newton
- ENVISAT
- ERS-2
- MetOp (GOME-2-otsoni-instrumentti)
- BeppoSAX
- IRAS
- Infrared Space Observatory
Lähteet
Aiheesta muualla
- SRON Homepage