Remo Ronkainen

Remo Ronkainen Kristillisdemokraattisen Nuorten vuosikokouksessa Turussa vuonna 2014

Remo Tapio Ronkainen[1] (s. 22. toukokuuta[2] 1989 Helsinki) on suomalainen pappi sekä entinen nuorisopoliitikko ja laulaja.

Ronkainen työskentelee Suomen ev.lut kirkossa pastorina Helsingissä.[3] Aikaisemmin hän on työskennellyt pastorina Turussa.[4] Ronkainen toimi vuosina 2015-16 KD Nuorten puheenjohtajana.[5] Koulutukseltaan hän on teologian maisteri Helsingin yliopistosta. Vuonna kuntavaaleissa 2017 hän jäi varavaltuutetuksi Turussa. Ronkainen oli ehdolla Helsingistä vuoden 2015 eduskuntavaaleissa ja keräsi listalla kolmanneksi eniten ääniä.[6] Hän luopui poliittisista luottamustoimista vuonna 2020 muutettuaan perheineen Helsinkiin.[7] Hän on eronnut Kristillisdemokraattisesta puolueesta.

Ronkainen vihittiin papin virkaan toukokuussa 2015.[8] Sotilasarvoltaan hän on reservin yliluutnantti.[1] Ronkainen toimi vuosien ajan pop-yhtye GFM:n laulajana. Yhtye julkaisi useita levyjä ja esiintyi ympäri Suomen sadoilla keikoilla. Gfm oli Suomen gospelkulttuurissa merkittävä yhtye 2010-luvulla.

Lähteet

  1. a b He saavat tänään ylennyksen! Löytyykö listalta tuttuja? Iltasanomat STT 6.12.2023, Viitattu 3.8.2024
  2. https://twitter.com/RemoRonkainen/status/1190878905223303168
  3. Yhteystiedot www.helsinginseurakunnat.fi. Viitattu 7.7.2021.
  4. Yhteystiedot Turun ja Kaarinan seurakunnat. Viitattu 15.8.2020.
  5. Remo Ronkaisesta kristillisdemokraattisten nuorten puheenjohtaja Turun Sanomat. Arkistoitu 25.10.2014. Viitattu 27.10.2014.
  6. Oikeusministeriö: Ehdokkaiden äänet vaalit.fi. 22.04.2015. Viitattu 20.1.2017.
  7. Log into Facebook Facebook. Viitattu 7.7.2021. (englanniksi)
  8. Papiksi vihittyjä - Turun arkkihiippakunta www.arkkihiippakunta.fi. Arkistoitu 23.9.2015. Viitattu 3.8.2015.
  • n
  • k
  • m
Kristillisdemokraattisten nuorten puheenjohtajat
  • Lauri Melamies (1971–1973)
  • Paavo Ahonen (1974–1975)
  • Risto Ojala (1976–1977)
  • Risto Oinonen (1978–1980)
  • Antti Jarva (1981–1983)
  • Salli Hakala (1984–1986)
  • Klaus Rytöhonka (1987–1988)
  • Sakari Smeds (1989–1990)
  • Tari Tuppurainen (1991–1992)
  • Mika Ebeling (1993–1994)
  • Tapani Mäki (1995)
  • Marjut Virvonen (1996–1997)
  • Mikko Snellman (1998)
  • Johanna Roms (1999)
  • Ville Maijala (1999–2001)
  • Tommy Björkskog (2002–2003)
  • Asmo Maanselkä (2004–2007)
  • Mikael Viitala (2008–2009)
  • Raine Klemola (2010)
  • Aki Ruotsala (2011–2012)
  • Lauri Kangasniemi (2013)
  • Mikko Kiuttu (2014)
  • Remo Ronkainen (2015–2016)
  • Jiska Gröhn (2017)
  • Aleksi Sarasmaa (2018–2019)
  • Annika Lyytikäinen (2020–2021)
  • Ami Rinta-Valkama (2022–2023)
  • Jere Tuononen (2024–)
Auktoriteettitunnisteet: Taiteenala Muokkaa Wikidatassa
  • MusicBrainz