Punapakolaiset

SKP:n keskuskomitea Moskovassa v. 1920. Vasemmalta: K. M. Evä, Jukka Rahja, Jalo Kohonen, Kullervo Manner, Eino Rahja, Mandi Sirola, Yrjö Sirola.
Erkki Karjalainen perheineen – punakaartilainen, joka loikkasi ja kuoli Stalinin vainoissa.

Punapakolaiset olivat ihmisiä, jotka muuttivat Suomesta ja Pohjois-Amerikasta Neuvostoliittoon. Osa lähti poliittisista, osa taloudellisista syistä.[1]

Poliittisia syitä olivat Suomen sisällissodan jälkeiset asenteet, 1930-luvun alun työttömyys ja oikeistoradikalismi sekä Suomessa että Pohjois-Amerikassa.[1] Sisällissodan jälkeen 1918 pakeni kymmenisen tuhatta punaista, 1930-luvun alussa noin 15 000 luvatonta rajaloikkaria Suomesta Neuvostoliittoon ja heidän lisäkseen 6 500 amerikansuomalaista. Kokonaismääräksi on arvioitu 31500 suomalaista. Nimitys "punapakolaiset" viittaa sisällissodan punaisiin, mutta monilla ainakin osasyynä olivat taloudelliset asiat.[2]

Emigranttien johtajina on pidetty Edvard Gyllingiä, Santeri Nuortevaa, Yrjö Sirolaa, Kullervo Manneria, Kustaa Roviota ja Hanna Malmia.[2]

Kun taloudelliset olot Neuvostoliitossa muuttuivat yhä kurjemmiksi, suomalaisia palai Suomeen. Osa sai asianmukaiset asiakirjat, osa tuli salaa valtioiden välisen rajan yli. Paluuhalujen takia suomalaisia ryhdyttiin 1930-luvun loppupuolella siirtämään yhä kauemmas rajasta, jolloin omaehtoiset lähdöt olisivat entistä vaikeampia. Lähtemään halukkaat tuomittiin neuvostovastaisuudesta koviin rangaistuksiin.[3]

Lähteet

  1. ↑ a b Maria Lähteenmäki: Punapakolaiset - Suomalaisnaisten elämä ja kohtalo Neuvosto-Karjalassa gaudeamus.fi. Viitattu 29.8.2024.
  2. ↑ a b ”Terve täältä helvetistä” – Historia­teos paljastaa, mitä tapahtui Neuvosto-Karjalaan paenneille suomalaisille (Lähteenmäen kirjan arvostelu) hs.fi. Viitattu 29.8.2024.
  3. ↑ Haaveet vaihtuivat nälkään ja apatiaan, kun arki koitti suomalaisloikkareille Neuvostoliitossa yle.fi. Viitattu 29.8.2024.