Oskar Peltokangas

Oskar Vilhelm Peltokangas (2. tammikuuta 1893 Vaasa – 26. maaliskuuta 1918 Messukylä) oli suomalainen jääkäriluutnantti. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri, joka osallistui Suomen sisällissotaan ja oli ensimmäisten joukossa aloittamassa venäläisjoukkojen aseistariisuntaa Vaasassa.^[1][2] Tampereen taistelun aikana hän toimi Hämeen ryhmän Mannisen pataljoonan komentajana.^[3] Hän kuoli haavoituttuaan taistelussa Messukylässä.

Vaasan Palosaaren kaupunginosassa on Peltokankaan mukaan nimetty katu ja hänen kotitalonsa seinässä Onkilahdenkadulla muistolaatta.^[1][2]

Peltokangas syntyi ruotsinkieliseen työläisperheeseen. Hänen vanhempansa oli työmies David Peltokangas ja Maria Sofia Vesisenaho. Hän kävi kansakoulun.^[1][2]

Peltokangas työskenteli konelatojana Vaasassa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 13. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet siirrettiin 20. joulukuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon ja komennettiin Meriesikunnan räjäytyskursseille Berliiniin ja Kieliin.^[1][2]

Kurssien jälkeen hänet lähetettiin huhtikuussa 1917 erikoistehtäviin Ruotsiin ja Suomeen. Tällä matkalla hän tuli ystävineen pidätetyksi Suomen ja Ruotsin rajalla. Pidättämisen jälkeen Ruotsin viranomaiset pitivät häntä Luulajassa, josta hän vapautui joulukuussa 1917. Vapautumisensa jälkeen hän sai Suomen vapausliikkeen Tukholman valtuuskunnalta ohjeen matkustaa Suomeen, jossa hänen piti kouluttaa suojeluskuntajoukkoja.^[4] Suomen puolelle hän siirtyi 9. joulukuuta 1917 kulkemalla moottoriveneellä Uumajasta Vaasaan. Vaasasta hän matkusti Maalahdelle, jossa hän koulutti paikallisia suojeluskuntajoukkoja ja siirtyi sen jälkeen edelleen Sundomiin.^[1][2]

Joulupäivänä 1917 Peltokankaan johtama Sundomin suojeluskunnan osasto joutui taisteluun venäläisten sotilaiden kanssa, jonka seurauksena ainakin yksi venäläinen kuoli. Tapaus oli ensimmäisiä venäläisten sotilaiden ja järjestäytyneiden suomalaisten suojeluskuntien yhteenottoja. Sundomista hän jatkoi jatkoi joukkojen kouluttamista vielä Kristiinankaupungissa noin viikon ajan.^[5]

Peltokangas ja toinen jääkäri murhasivat 7. tammikuuta 1918 Petolahdessa Pietarsaaren entisen poliisimestarin Karl David Vileniuksen, joka oli Venäjän armeijan luutnantti ja jolla oli hyvät suhteet venäläisiin. Vilenius ammuttiin pappi-isänsä kodin, Petolahden pappilan ovelle. Peltokangas ei tiettävästi ollut itse ampuja, mutta hän oli heittänyt toverinsa kanssa arpaa siitä, kumpi suorittaisi ampumisen.^[6]

Sisällissodan puhjettua Peltokangas sai ylipäällikkö Mannerheimin määräyksestä komentoonsa Sulvan, Sundomin, Maalahden ja Bergön suojeluskuntajoukot (niin sanottu Sundomin kolonna), joita hän johti 27. tammikuuta 1918 Vaasan valtauksessa.^[8] Hän puhdisti joukkoineen Vaasassa aluksi rautatien pohjoispuolella sijainneen venäläisten majapaikan,^[9] josta hän jatkoi puhdistamalla Vaskiluodon kasarmit ja oli mukana keskuskasarmin saarrossa. Myöhemmin hän johti joukkonsa Ouluun, missä hän osallistui muun muassa Oulun aseman seudun valtaukseen.^[10]

Oulusta Peltokangas jatkoi joukkoineen Gösta Poppiuksen johdolla (noin 300 miestä) 4. helmikuuta 1918 niin sanotulle pohjoisen apuretkikunnalle, jolla hän osallistui Kemin ja Tornion valtauksiin.^[11] Torniosta Peltokangas palasi 13. helmikuuta 1918 takaisin Vaasan, josta hänet komennettiin joukkoineen Vilppulan rintamalle. Tässä vaiheessa hänen joukkonsa käsitti hänen lisäkseen 122 miestä, mutta se nousi 140 mieheen 14. helmikuuta mennessä.^[12] Hänen joukostaan muodostettiin Hämeen ryhmän 9. komppania, joka kuului 22. maaliskuuta 1918 alkaen Mannisen pataljoonaan.^[1][2]

Peltokangas osallistui komppaniansa kera taisteluihin Mannisessa (Hännisen-Kankaanpään akselilla) 21.–25. helmikuuta. Taistelussa komppania menetti vain viisi miestä kaatuneina ja kuusi haavoittuneina, vaikka se oli lähes viisi vuorokautta vihollistulen alaisena.^[13] Seuraavaksi hänen komppaniansa osallistui taisteluun Hyytiälässä ja Korkeakoskella.^[14] Korkeakoskelta hänen komppaniansa siirrettiin Vehmaisiin, jossa hän vastaanotti Mannisen pataljoonan komentajuuden Carl Nordensvanin siirryttyä johtamaan suurempia kokonaisuuksia.^[3] Pataljoonan komentajana Peltokangas osallistui taisteluihin Vehmaisissa ja Messukylässä, missä hän haavoittui Messukylän kirkolla aivan kirkkomuurin vieressä illalla 25. maaliskuuta 1918. Samalla haavoittui hänen uskollinen adjutanttinsa Onni Kokko.^[15] Molemmat vietiin haavoittuneina Haiharaan norjalaiseen ambulanssiin, jossa Peltokangas menehtyi seuraavana yönä.^[16] Hänet haudattiin Vaasan sankarihautaan.^[1][2]. Onni Kokko kuljetettiin sotasairaalaan Vaasaan, jossa hän kuoli 22. huhtikuuta.

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Luutnantti 18. helmikuuta 1918		Vapaudenristi 3. lk. Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Vapaussodan muistomitali soljen kera Jääkärimerkki

• Heinrich, A.E., Hägglund, J.V., Hannula, J.O. (toim.): Kampen om Finland 1918, Nordiska förlagsaktiebolaget Helsinki 1938
• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
• Sundquist, Edvin: Vasabygdens folkhjälte, F.W. Unggrens boktryckeri Vaasa 1918
• Kai Donner, Th. Svedlin ja Heikki Nurmio (toim.): Suomen vapaussota I – VIII, Gummerus: Jyväskylä 1927.
• Ignatius, Theslöf, Palmén, Grotenfelt, Nordenstreng, Soikkeli (toim.): Suomen vapaussota vuonna 1918 I–VI, Otava: Helsinki 1920–1925.

Auktoriteettitunnisteet Kansalliset Suomi (KANTO) Henkilöt Uppslagsverket Finland