Maria Vuorio

Maria Vuorio (s. 30. joulukuuta 1954 Jokioinen)[1] on suomalainen kirjailija. Hän on kirjoittanut satuja, kertomuksia, novelleja, romaaneja ja runoja. Osa teoksista on julkaistu Maria Mikkolan nimellä.

Vuorio on toiminut vapaana kirjailijana vuodesta 1983. Kirjailijan uransa lisäksi hän on ollut lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustannustoimittaja, kirjoittanut arvosteluja ja kääntänyt kirjallisuutta.[2]

Neljä Vuorion teosta on ollut Finlandia Junior -palkintoehdokkaana: Olen nähnyt sellaisen (1999), Kultaraha nurkan alla (2000), Siitä ei kukaan tiedä (2005) ja Orava ja pääskynen (2007).[3]

Vuoriolle myönnettiin taiteilijaeläke vuonna 2020.[4]

Teoksia

  • Köpi Käpälämäki (Otava, 1979)
  • Köpi Käpälämäen uudet seikkailut (Otava, 1980)
  • Köpi Käpälämäki salapoliisina (Otava, 1981)
  • Eeva (Otava, 1985)
  • Annin päivä (Sanoma Oy, 1987)
  • Kassu löytää kaverin (Otava, 1989). Kuvitus Anu Vanas.
  • Heijastuksia (Otava, 1989)
  • Jonakin toisena päivänä (Otava, 1994)
  • Syleily (Otava, 1995)
  • On koira kotona (Tammi, 1995)
  • Matka joka aina taittui (Tammi, 1996)
  • Metsäpapukaija (Tammi, 1998)
  • Olen nähnyt sellaisen (Tammi, 1999)
  • Kultaraha nurkan alla (Tammi, 2000)
  • Ison kiven juureen (Tammi, 2001)
  • Siitä ei kukaan tiedä (Tammi, 2005)
  • Jäniksen housuissa (Tammi, 2006)
  • Orava ja pääskynen (Tammi, 2007)
  • Nalle vaarallisilla vesillä (Tammi, 2008)
  • Kiitollinen sammakko (Tammi 2009)
  • Eräänä valtavana maanantaina (Tammi 2010)
  • Kuningattaren viitta ja muita kiperiä kysymyksiä. Kuvitus Virpi Talvitie. Helsinki: Tammi, 2011. ISBN 978-951-31-6252-8.
  • Satu meni saunaan. Kuvitus Marjo Nygård. Helsinki: Tammi, 2012. ISBN 978-951-31-6845-2.

Palkintoja

  • Valtion kirjallisuuspalkinto 1986 (Eeva)
  • Tauno Karilaan palkinto 1986 (Eeva)
  • Topelius-palkinto 1995 (Jonakin toisena päivänä)[5]
  • Topelius-palkintoehdokas 1996 (`Matka joka aina taittui´)
  • Finlandia Junior -palkintoehdokas 1999 (Olen nähnyt sellaisen), 2000 (Kultaraha nurkan alla), 2005 (Siitä ei kukaan tiedä) ja 2007 (Orava ja pääskynen)
  • Arvid Lydecken -palkinto 2006 (Jäniksen housuissa)
  • Suomi-palkinto 2009
  • Valtion kirjallisuustoimikunnan 5-vuotinen taiteilija-apuraha 2010

Lähteet

  1. Vuorio, Maria Kirjasampo.fi. Viitattu 14.12.2014.
  2. Kirjailijaesittely: Maria Vuorio Kirjasampo.fi. 10.7.2013. Viitattu 14.12.2014.
  3. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinto Suomen Kirjasäätiö. Arkistoitu 4.11.2016. Viitattu 9.4.2017.
  4. Taiteilijaeläke 61 ansioituneelle taiteilijalle 27.2.2020. Taiteen edistämiskeskus. Arkistoitu 4.8.2020. Viitattu 19.3.2020.
  5. Hybinette-Bergknut, Leena (toim.); Lehtinen, Jukka & Laine, Helena: Vuosikirja 1996, s. 25. Malmö, Ruotsi: Bertmarks Förlag, 1995. ISBN 951-35-5845-2.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Saksa
  • Suomi (KANTO)
  • Yhdysvallat
Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.