Luettelo Rovaniemen hautausmaista
Näytä koordinaatit OSM-kartalla |
---|
Vie koordinaatit GeoJSON-muodossa |
Luettelo Rovaniemen hautausmaista sisältää Rovaniemen seurakunnan omistamat ja ylläpitämät hautausmaat Rovaniemellä. Lisäksi luettelossa on Saksalaisten sotilaiden hautausmaa, jonka maapohjan seurakunta omistaa ja jota hoitaa saksalainen Volksbund Deutsche Kriegsgräberfürsorge -järjestö.
Historiaa
Rovaniemen seurakunta on ollut itsenäisenä seurakuntana vuodesta 1785 lähtien[1], jolloin vuonna 1632 perustettu kappeliseurakunta erkani Kemin emäseurakunnasta. Vuotta 1632 pidetään myös Rovaniemen ensimmäisen kirkon rakennusvuotena ja samalla seurakunnan ensimmäisen virallisen hautausmaan perustamisvuotena.[2] I hautausmaa on syntynyt seurakunnan ensimmäisen kirkon ympärille. Tuon kirkon ympärille rakennettiin myös toinen kirkko vuonna 1688.[3] Paitsi kirkkojen ympärille, myös molempien kirkkojen lattian alle on haudattu.[2] I hautausmaan täyttyessä perustettiin II hautausmaa seurakunnan vuonna 1819 rakennetun kolmannen kirkon lähelle.[4][5]
Rovaniemen seurakunta on toiminut koko aikansa yhtenäisenä,[6] vaikka jakohankkeita on ollut 1930-luvulla ja 1950-luvun lopulta 1960-luvulle saakka.[7].
Hautausmaat
Hautausmaista 1930 perustettu Paloniemen hautausmaa oli alkujaan Rovaniemen maalaiskunnan kunnalliskodin asukkaille tarkoitettu kunnallinen hautausmaa, joka siirtyi seurakunnan omistukseen 1962.[8] Auttin hautausmaan vuonna 1938 perustanut yhdistys hoiti sitä vuoteen 1955 asti, jolloin se luovutettiin seurakunnalle.[9]
Suomen valtio luovutti Saksalaisten sotilaiden hautausmaan perustamiseksi maata vuonna 1959. Hautausmaa otettiin käyttöön vuonna 1963.[10] Myöhemmin valtio luovutti maapohjan seurakunnan omistukseen.[11]
Ennen kuin Yläkemijoelle perustettiin Viirin ja Auttin hautausmaat, perustettiin Oikaraiseen yksityinen hautausmaa vuonna 1930.[12]
Luettelo
Hautausmaat ovat perustamisjärjestyksessä.
Hautausmaa | Sijainti | Osoite | Kartalla | Vuosi | Suljettu | Pinta-ala ha | Hautapaikkoja | Kuva | WD |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
I hautausmaa[3] | Keskusta | Sairaalakatu 1 | 66.494°N, 25.7308°E | 1632 | 1837 | 3000 | |||
II hautausmaa[4] | Keskusta | Vapaudentie 34 | 66.4947°N, 25.7264°E | 1838 | 1895 | 1,2 | 4800 | ||
III hautausmaa[13] | Keskusta | Väylätie 37 | 66.4871°N, 25.7061°E | 1895 | 2,2 | 5200 | |||
IV hautausmaa[14] | Keskusta | Väylätie 50 | 66.4888°N, 25.696°E | 1926 | 6,5 | 13000 | |||
Paloniemen hautausmaa[15][8] | Muurola | Paloniementie 34 | 66.4186°N, 25.4387°E | 1930 | 0,5 | 1300 | |||
Viirin hautausmaa[16][9] | Vanttauskoski | Kilpeläntie 46 | 66.3644°N, 26.7682°E | 1936 | 3 | 3250 | |||
Auttin hautausmaa[17] | Autti | Kuusamontie 6976 | 66.3328°N, 27.0696°E | 1938 | 4000 | ||||
Maijasen hautausmaa[18][19] | Maijanen | Kittiläntie 8070 | 67.0811°N, 25.0795°E | 1948 | 2 | 1312 | |||
Jouttikeron hautausmaa[20][21] | Yli-Nampa | Hangasjärventie 24 | 66.8268°N, 26.204°E | 1950 | 1,5 | 1500 | |||
Misin hautausmaa[22][23] | Misi | Misintie 738 | 66.6301°N, 26.666°E | 1950 | 0,75 | 896 | |||
Meltauksen hautausmaa[24][25] | Meltaus | Kittiläntie 5615 | 66.9152°N, 25.3604°E | 1950 | 2 | 1180 | |||
Leipeen hautausmaa[26][27] | Leive | Pisantie 471 | 66.2486°N, 25.2486°E | 1951 | 0,66 | 642 | |||
Sinetän hautausmaa[28][25] | Sinettä | Kittiläntie 2177 | 66.6567°N, 25.4422°E | 1951 | 2,9 | 2476 | |||
Saksalaisten sotilaiden hautausmaa[10] | Norvajärvi | Lentosatamantie 80 | 66.6278°N, 25.7855°E | 1963 | 1,5 | 2683 | |||
Tavivaaran hautausmaa[29][30] | Tavivaara | Tavivaarantie 345 | 66.4277°N, 25.6917°E | 1972 | 29 | 50150 |
Lähteet
- Pulkamo, Seija: Rovaniemen seurakunnan hautausmaat. Rovaniemi: Rovaniemen seurakunta, 1994.
- Pulkamo, Seija: Rovaniemen seurakunta 350 vuotta. Rovaniemi: Rovaniemen seurakunta, 1982. ISBN 951-9938664.
Viitteet
- ↑ Pulkamo,1982, s. 15
- ↑ a b Pulkamo,1982, s. 11
- ↑ a b I hautausmaa Rovaniemen seurakunta. Viitattu 14.12.2022.
- ↑ a b II hautausmaa Rovaniemen seurakunta. Viitattu 14.12.2022.
- ↑ Rovaniemen kirkon historiaa Rovaniemen seurakunta. Viitattu 14.12.2022.
- ↑ Seurakunta nyt ja eilen Rovaniemen seurakunta. Viitattu 14.12.2022.
- ↑ Pulkamo,1982, s. 151–153
- ↑ a b Pulkamo, 1994, s. 75
- ↑ a b Pulkamo, 1994, s. 70
- ↑ a b Saksalaisten sotilaiden hautausmaa Rovaniemen seurakunta. Viitattu 14.12.2022.
- ↑ Laki eräiden kirkollisten kiinteistöjen luovuttamisesta Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle, Suomen ortodoksiselle kirkkokunnalle sekä näiden seurakunnille Finlex. 23.12.1999. Viitattu 14.12.2022.
- ↑ Pulkamo, 1994, s. 72
- ↑ III hautausmaa Rovaniemen seurakunta. Viitattu 14.12.2022.
- ↑ IV hautausmaa Rovaniemen seurakunta. Viitattu 14.12.2022.
- ↑ Paloniemen hautausmaa Rovaniemen seurakunta. Viitattu 14.12.2022.
- ↑ Viirin hautausmaa Rovaniemen seurakunta. Viitattu 14.12.2022.
- ↑ Auttin hautausmaa Rovaniemen seurakunta. Viitattu 14.12.2022.
- ↑ Maijasen hautausmaa Rovaniemen seurakunta. Viitattu 14.12.2022.
- ↑ Pulkamo, 1994, s. 76
- ↑ Jouttikeron hautausmaa Rovaniemen seurakunta. Viitattu 14.12.2022.
- ↑ Pulkamo, 1994, s. 84
- ↑ Misin hautausmaa Rovaniemen seurakunta. Viitattu 14.12.2022.
- ↑ Pulkamo, 1994, s. 82
- ↑ Meltauksen hautausmaa Rovaniemen seurakunta. Viitattu 14.12.2022.
- ↑ a b Pulkamo, 1994, s. 78
- ↑ Leipeen hautausmaa Rovaniemen seurakunta. Viitattu 14.12.2022.
- ↑ Pulkamo, 1994, s. 73
- ↑ Sinetän hautausmaa Rovaniemen seurakunta. Viitattu 14.12.2022.
- ↑ Tavivaaran hautausmaa Rovaniemen seurakunta. Viitattu 14.12.2022.
- ↑ Pulkamo, 1994, s. 88
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rovaniemen hautausmaat Wikimedia Commonsissa
- I hautausmaa
- II hautausmaa
- III hautausmaa
- IV hautausmaa
- Autti
- Jouttikero
- Leive
- Maijanen
- Meltaus
- Misi
- Paloniemi
- Saksalaisten sotilaiden hautausmaa
- Sinettä
- Tavivaara
- Viiri