Kiikoisten kirkonkylä

Kiikoisten kirkonkylä

Kiikoisten kirkonkylä

Koordinaatit: 61°27′5″N, 22°34′41″E

Valtio Suomi Suomi
Maakunta Pirkanmaa
Seutukunta Lounais-Pirkanmaa
Kunta Sastamala
Entinen kunta Kiikoinen
Pinta-ala
 – Maa 3,29 km²
Väkiluku (2016) 522
 – Väestötiheys 158,8 as./km²
Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Tilastokeskus. Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2016 mukaiset.[1]
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo


















Kiikoisten kirkonkylä (ruots. Kikois kyrkoby) on taajama ja kylä Sastamalan kaupungissa Pirkanmaalla. Taajama oli Kiikoisten kunnan keskusta. Se sijaitsee Sastamalan länsiosassa Kiikoisjärven rannalla. Vuonna 2016 kirkonkylän asukasluku 522.

Kirkonkylän taajama-asutus on syntynyt 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Se kulkee vanhan Jaara-Tervahauta-tien myötäisesti ja jatkuu miltei yhtenäisenä ketjuna kyseisiin kyliin saakka. Kiikoisten alueen kunnallispalvelut sijaitsevat kirkonkylällä kuin myös Kiikoisten kirkko ja seurakuntatalo. Kiikoisten alueen ainoa koulu, Toukolan koulu, sijaitsee kirkonkylän ja Tervahaudan välissä.[2]

Lähteet

  1. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2016 Tilastokeskus. Arkistoitu 30.3.2019. Viitattu 24.10.2017.
  2. Kiikoisten kunta: Kiikoinen, taajama-alueen osayleiskaava (pdf) ahiplan.airix.fi. 15.5.2004. Arkistoitu 24.10.2017. Viitattu 24.10.2017.
Suomen entisten kuntien (ml. nykyisten kuntien aiemmat) hallinnolliset keskukset
Etelä-Karjala: Akonpohja (Saari) • Joutsenon kirkonkylä • Lauritsala • Miettilä (Rautjärvi vuoteen 1972) • Niukkala (Uukuniemi) • Nuijamaa • Vainikkala (Lappee) • Ylämaan kirkonkylä

Etelä-Pohjanmaa: Alahärmän kirkonkyläJalasjärven kirkonkyläJurvan kirkonkyläKortesjärven kirkonkylä • Keskikylä (Lehtimäki) • Nurmon kirkonkyläPeräseinäjoen kirkonkyläTörnävä (Seinäjoen mlk) • Töysän kirkonkyläYlihärmän kirkonkyläYlistaron kirkonkylä

Etelä-Savo: Anttolankylä • Haukivuoren asemanseutu • Jäppilän kirkonkylä • Kerimäen kirkonkyläNaarajärvi (Pieksämäen mlk/Pieksänmaa) • Punkasalmi (Punkaharju) • Rantakylä (Mikkelin mlk) • Ristiinan kirkonkylä • Savonrannan kirkonkylä • Suomenniemen kirkonkylä • Virtasalmen kirkonkylä

Kainuu: Teppana (Kajaanin mlk) • Vuolijoen kirkonkylä

Kanta-Häme: Hattelmala* (Vanaja) • Hauhon kirkonkyläHätilä (Hämeenlinnan mlk) • Iittala (Kalvola) • Kojo (Koijärvi) • Lammin kirkonkyläRengon kirkonkylä • Suotaala (Tyrväntö) • Syrjäntaka (Tuulos)

Keski-Pohjanmaa: Kirkonmäki (Kaarlela) • Knivsund (Öja) • Kälviän kirkonseutu • Lohtajan kirkonkylä • Ullavan kirkonkylä

Keski-Suomi: Asemakylä (Pihlajavesi) • Halli (Kuorevesi) • Honkola (Äänekosken mlk) • Jämsänkosken keskustaajama • Konginkangas • Korpilahden kirkonkylä • Koskenpää • Leivonmäen kirkonkyläPylkönmäen kirkonkyläSumiaisten kirkonkyläSuolahden keskustaajama • Säynätsalo • Vaajakoski* (Jyväskylän mlk)

Kymenlaakso: Anjala • Elimäen kirkonkylä • Haapasaari • Helilä (Karhula ja Kymi) • Jaalan kirkonkyläKeltakangas (Sippola vuodesta 1966/Anjalankoski) • Kuusaa (Kuusankoski) • Sippola • Summa* (Vehkalahti) • Valkealan kirkonkylä

Lappi: Isokylä* (Kemijärven mlk) • Karunki • Kiviranta (Alatornio) • Saarenkylä* (Rovaniemen mlk) • Turtola

Pirkanmaa: Eräjärvi • Huittula (Sääksmäki) • Karkku • Kiikka • Kiikoisten kirkonkylä • Kurun kirkonkylä • Kämmenniemi (Teisko) • Luopioisten kirkonkylä • Länkipohja (Längelmäki) • Messukylä • Pehula (Keikyä/Äetsä) • Pohja (Kuhmalahti) • Pohjakylä (Suodenniemi) • Sahalahden kirkonkyläSiuro (Suoniemi) • Sorila (Aitolahti) • Tottijärvi • Uotsola (Mouhijärvi) • Viialan kirkonkylä • Viljakkalan kirkonkylä • Vilppulan asemanseutu

Pohjanmaa: Alaveteli • Bergö • Björköby • Jepuan asemanseutu • Koivulahti • Lapväärtti • Lillby (Purmo) • Maksamaan kirkonkylä • Munsala • Oravaisten kirkonkylä • Petolahti • Pirttikylä • Raippaluoto • Siipyy • Teerijärvi • Tiukka • Vähänkyrön kirkonkylä • Ylimarkku • Ähtävä

Pohjois-Karjala: Enon kirkonkylä • Hammaslahti (Pyhäselkä) • Kesälahden kirkonkylä • Kiihtelysvaaran kirkonkylä • Kuusjärvi • Pankakoski* (Pielisjärvi) • Porokylä (Nurmeksen mlk) • Tuupovaaran kirkonkylä • Uusikylä (Värtsilä) • Valtimon kirkonkylä

Pohjois-Pohjanmaa: Asemakylä (Kuivaniemi) • Haukiputaan kirkonkylä • Himangan kirkonkylä • Kestilän kirkonkylä • Kiimingin kirkonkylä • Meijerinkylä (Temmes) • Oulunsalon kirkonkylä • Paavola • Pattijoen kirkonkylä • Piippolan kirkonkylä • Rantsilan kirkonkylä • Rautio • Revonlahti • Salonkylä (Saloinen) • SiikajoenkyläSäräisniemiVihannin kirkonkylä • Yli-Iin kirkonseutu • Ylikiimingin kirkonkylä

Pohjois-Savo: Juankosken kirkonseutu • Kangaslammin kirkonkylä • Karttulan kirkonkylä • Maaningan kirkonkylä • Muuruveden kirkonkylä • Melalahti (Riistavesi) • Nilsiän keskustaajama • Säyneinen • Varpaisjärven kirkonkylä • Vehmersalmen kirkonkylä

Päijät-Häme: Artjärven kirkonkylä • Heinolan kirkonkylä (Heinolan mlk) • Hämeenkoski • Nastolan kirkonkylä

Satakunta: AhlainenEurakoski (Kiukainen) • Hinnerjoki • Honkajoen kirkonkylä • Kangas (Kullaa) • Kauvatsa • Kepola (Köyliö) • Kodisjoen kirkonkylä • Koskenkylä (Honkilahti) • Lapin kirkonkylä • Lavian kirkonkylä • Luvian kirkonkylä • Noormarkun kirkonkylä • Pihlava (Porin mlk) • Uotila* (Rauman mlk) • Vampulan kirkonkylä

Uusimaa: Bromarv • Etelä-Haaga (Haagan kauppala) • Gammelbacka* (Porvoon mlk) • Hyvinkäänkylä (Hyvinkään mlk) • Karjaan keskustaajamaKarjalohjan kirkonkyläKulosaari • Liljendalin kirkonkylä • Malmi (Helsingin mlk vuoteen 1945) • Munkkiniemi (Huopalahti) • Nummen kirkonkylä (Nummi/Nummi-Pusula) • Patola (Oulunkylä) • Pernajan kirkonkylä • Pohjankuru • Pusula • Ruotsinpyhtään kirkonkyläSammatin kirkonkylä • Tenhola • Vihdin kirkonkyläVirkkala* (Lohjan kunta) • Österby* (Tammisaaren mlk)

Varsinais-Suomi: Alastaron kirkonkylä • Askaisten kirkonkylä • Halikon kirkonkylä • Hiittinen • Hirvikoski (Loimaan kunta) • Houtskarin kirkonkylä • Inkere (Pertteli) • Jakkula (Somerniemi) • Jäkärlä (Maaria) • Kaivola (Pertteli) • Kakskerta • Kalanti • Karppinen (Karjala) • Kiikalan kirkonkylä • Kitula (Suomusjärvi) • Kokkila (Angelniemi) • Korppoon kirkonkylä • KuusistoKuusjoen kirkonkyläLammala (Västanfjärd) • Lemun kirkonkylä • Lokalahti • Mellilän asemanseutu • Merimaskun kirkonkylä • Metsämaa • Mietoisten kirkonkylä • Muurlan kirkonkylä • Nauvon kirkonkylä • Norrby (Iniö) • Paattinen • Palva (Velkua) • Perniön kirkonkyläPiikkiön kirkonkylä • Pyhämaa • Rantola (Karuna) • Rymättylän kirkonkyläSärkisalon kirkonkyläTaalintehdas (Dragsfjärd) • Tarvasjoen kirkonkylä • Toija (Kisko) • Vahdon kirkonkylä • Yläneen kirkonkylä

Luovutetut alueet: Kirkkoranta (Muolaa) • Kyyrölä • Parkkina (Petsamo) • Pölläkkälä (Äyräpää) • Salmi • Soanlahti • Suurkylä (Suursaari) • Säkkijärvi • Tenkalahti (Käkisalmen mlk) • Virkkilä (Vuoksela)

Tähdellä (*) merkityt ovat olleet kuntien suurimpia asutuskeskuksia sellaisissa tapauksissa, että kunnantalo on sijainnut viereisessä kaupungissa tai kauppalassa.

Katso myös: Luettelo Suomen taajamistaLuettelo Suomen kunnista