Hindustan Ambassador
Hindustan Ambassador on vuodelta 1957 peräisin olevan englantilaisen Morris Oxfordin intialainen muunnos. Automallia valmisti Intiassa vuonna 1942 perustettu Hindustan Motors vain vähäisin muutoksin vuodesta 1958 vuoteen 2014.[1]
Hindustan Ambassador oli kotimaassaan hyvässä maineessa virkamiesten ja poliitikkojen autona ja taksina. Valkoisena se oli Jawaharlal Nehrusta alkaen kaikkien Intian pääministereiden virka-autona. Valkoista autoa eivät saaneet ulkomaalaiset, ja niinpä Saksan Delhin-suurlähettiläs piti omana lippuautonaan kirkkaanpunaista Ambassadoria.[1] Mallinimi tarkoittaakin suomeksi suurlähettilästä. Hindustan on puolestaan Intiasta joissakin yhteyksissä käytetty nimi.
Automallin tuotanto oli suurimmillaan 1980-luvulla, jolloin sitä syntyi jopa 24 000 kappaletta vuodessa. Maan talouden avautuessa 1990-luvulla ja japanilaisautojen maahantulon myötä kysyntä kuitenkin hiipui niin, että vuonna 2000 Ambassadoria valmistettiin enää 5 000 ja loppuaikoina 2014 vain muutama päivässä.[1][2]
Ranskalainen autojätti Groupe PSA, vuodesta 2021 Stellantis, kaavailee Hindustan Ambassador -mallinimen paluuta Intian markkinoille modernina sähkötoimisena kaupunkimaasturina vuonna 2022. PSA perusti vuonna 2017 Intiaan yhteisyrityksen Hindustan Motorsin kanssa.[3][4]
Lähteet
- ↑ a b c Pölhö Aapo: Yhden aikakauden päätös: Ambassador In Memoriam Suomen suurlähetystö, New Delhi. 26.5.2014. Viitattu 26.4.2021.
- ↑ Hannula, Tommi: Intia viihtyi ja kirosi epävirallisessa kansallisautossa. Helsingin Sanomat, 14.7.2014. Digilehti (maksullinen). Viitattu 26.4.2021.
- ↑ Ambassador to Re-Enter India as Electric-Only Model, PSA Group Plans 2022 Launch – Report news18.com. 1.4.2019. Viitattu 26.4.2021.
- ↑ Ambassador To Return As PSA's EV Brand For India carandbike.com. 1.4.2019. Viitattu 26.4.2021.
Aiheesta muualla
- https://www.carandbike.com/news/hindustan-ambassador-a-brief-history-1659004
- https://auto.ndtv.com/news/hindustan-ambassador-a-brief-history-1659004
- https://www.financialexpress.com/auto/car-news/ambassador-cars-india-return-8-things-to-know-about-hindustan-motors-crown-jewel/1189851/