Hannu Juusola
Hannu Matti Sakari Juusola (s. 10. toukokuuta 1963 Rovaniemi)[1] on Lähi-idän tutkimuksen professori Helsingin yliopistossa. Juusolan tutkimusteemat käsittelevät demokratiaa, sekularisaatiota ja kansalaisuusdiskursseja Lähi-idässä, kuivuuden merkitystä Lähi-idän poliittisissa konflikteissa, juutalaista magiaa sekä orientalismia Suomessa.
Opinnot ja ura
Juusola valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi vuonna 1993 ja filosofian tohtoriksi vuonna 1999 (seemiläiset kielet ja kulttuuri, Helsingin yliopisto).
Juusola toimi seemiläisten kielten ja kulttuurien yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa vuosina 2001-2010. Vuonna 2002 Juusola oli Suomen Akatemian tutkijatohtorina Yalen yliopistossa ja vuosina 2009-2010 Suomen Lähi-idän instituutin johtajana Damaskoksessa.
Vuonna 2011 Juusola nimitettiin seemiläisten kielten ja kulttuurien professoriksi Helsingin yliopistossa. Vuonna 2013 hän toimi Berkeleyn yliopistossa vierailevana tutkijana. Juusola on Suomen Lähi-idän instituutin säätiön varapuheenjohtaja.
Mielipiteet
Juusola on voimakkaasti tuominnut Israelin toiminnan Israelin ja arabimaiden välisessä konfliktissa. Hän pitää Israelin toimintaa pysyvänä miehityksenä ja kolonisaationa. [2]
Teokset
- Israelin historia. Helsinki: Gaudeamus, 2005. ISBN 951-662-920-2. (Uusi painos 2014 ISBN 978-952-495-359-7 )
Lähteet
- https://tuhat.helsinki.fi/portal/fi/person/hjuusola[vanhentunut linkki] Viitattu 11.10.2017
- http://375humanistia.helsinki.fi/humanistit/hannu-juusola Viitattu 11.10.2017
- http://www.fimesaatio.fi/toiminta-ja-hallinto/logot/ Viitattu 11.10.2017
Viitteet
Aiheesta muualla
- Hannu Juusola Twitterissä
|