Haisuapina

Haisuapina (engl. Skunk ape) on orankia muistuttava ihmisapina-kryptidi, jollaisia väitetään asuvan Yhdysvaltojen kaakkoisosissa[1] Oklahomassa, Pohjois-Carolinassa ja Arkansasissa, mutta erityisen usein esiintyy mainintoja Floridan Evergladesin kansallispuistosta[2]. Olio on nimetty ulkonäkönsä ja siitä leviävän vastenmielisen hajun[2] mukaan. Hajua on verrattu pilaantuneeseen kaaliin, vuohenlantaan ja mädänneeseen lihaan. Erään todistajan mieleen tuli koira, jota ei ole pesty vuoteen ja joka joutuu äkisti sateeseen. Yhdysvaltojen Kansallispuistopalvelun mukaan haisuapina kuuluu vain paikalliseen tarinaperinteeseen.[3] Erityisen runsaasti havaintoja on 1960- ja 1970-luvulta Floridan suoalueelta.[2]

Myakka-kuvat

Vuonna 2000 tuntematon henkilö lähetti kaksi valokuvaa haisuapinaksi väitetystä oliosta floridalaisen Sarasotan poliisiasemalle (joidenkin lähteiden mukaan sheriffintoimistoon[2]). Niiden liitteenä oli kirje[4] naiselta, joka sanoi ottaneensa kuvat takapihaltaan. Kirjeen kirjoittajan mukaan olento oli iltaisin tullut syömään omenia hänen puutarhaansa.[2] Hän epäili, että kyse oli karkuteille lähteneestä orangista.[2] Poliisi kävi talolla useita kertoja, mutta aina olio oli ehtinyt kadota. Yhdysvaltalaisten isojalka-harrastajien mukaan kyse on haisuapinaa esittävistä kuvista.[5]

Loren Coleman on tutkinut Myakka-kuvia jäljitettyään niiden alkulähteen Sarasotan piirikuntaan "Fruitvillen ja Tuttlen tienristeyksessä olevaan Eckerd-kuvalaboratorioon".[6]

Lähteet

  1. Vince Lennon: Is a Skunk Ape Loose in Campbell County? WATE 6 News. 22.10.2003. WorldNow. Arkistoitu 1.1.2007. (englanniksi)
  2. a b c d e f Kaaro, Jani: Kaiken oudon ensyklopedia, s. 423. Helsinki: BTJ Finland, 2009. ISBN 978-951-692-731-5.
  3. The abominable swampman 6.3.1998. BBC News. (englanniksi)
  4. Loren Coleman: Myakka Skunk Ape "Letter" lorencoleman.com. Arkistoitu 21.11.2013. (englanniksi)
  5. Newton, Michael: Skunk Ape, s. 430-431. McFarland & Company, Inc., 2005. ISBN 0-7864-2036-7. (englanniksi)
  6. Loren Coleman: The Myakka "Skunk Ape" photographs lorencoleman.com. Arkistoitu 31.5.2013. Viitattu 18.7.2009. (englanniksi)}

Aiheesta muualla

  • Bigfoot!: The True Story of Apes in America (NY: Paraview Pocket-Simon and Schuster, 2003, ISBN 0-7434-6975-5), Teos sisältää apinoita, haisuapinoita ja Myakka-kuvia käsittelevää historiallista aineistoa.
  • Loren Coleman ja Patrick Huyghe, The Field Guide to Bigfoot, Yeti, and Other Mystery Primates Worldwide, kuv. Harry Trumbore, ISBN 0-380-80263-5
  • Smelly Bigfoot: The Skunk Ape, About.com (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Unknownexplorers.com - Skunk Ape
Tämä mytologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.