Elitserien (miesten jääpallo)

Elitserien
Laji Jääpallo
Maa(t) Ruotsi Ruotsi
Perustettu 2007
Joukkueita 14
Hallitseva mestari Villa Lidköping BK[1]
Sivusto www.elitserien.se
Infobox OK

Elitserien (ruots. Elitserien i bandy) on Ruotsin jääpallon pääsarja. Sarja käynnistyi kaudella 2007/2008[2], kun se korvasi Allsvenskanin korkeimpana sarjatasona. Ruotsin Jääpalloliitto järjestää Elitserienin.

Historia

Ruotsissa pelattiin jääpallon mestaruudesta ensi kertaa vuonna 1931 nimellä 1. divisioona. Divisioona oli jaettu useisiin alueellisiin lohkoihin. Kaudella 1981/1982 perustettiin Allsvenskan, joka oli sekin aluksi jaettu kahteen maantieteelliseen lohkoon, ja lohkojen parhaat etenivät Elitserien-jatkosarjaan. 2000-luvun alkupuolella alkoivat suunnitelmat uuden sarjan luomisesta, ja ensimmäinen koko kauden mittaisen ja maan kattavan Elitserien-sarjan kausi pelattiin kaudella 2007/2008. Nykyisin nimeä Allsvenskan käytetään toiseksi korkeimmasta sarjatasosta.

Sarjajärjestelmä

Sarjassa 14 joukkuetta pelaa kaksinkertaisen sarjan (26 ottelua). Kauden päätteeksi kuusi parasta etenee suoraan puolivälieriin ja joukkueet sijoilla 7–10 aloittavat pudostuspelit neljännesvälieristä. Sijalle 14 jäänyt joukkue putoaa suoraan Allsvenskaniin ja joukkueet sijoilla 12-13 karsivat sarjapaikastaan.

Neljännesvälierät pelataan paras kolmesta -järjestelmällä. Puolivälierät ja välierät pelataan paras viidestä -järjestelmällä.[3]

Loppuottelu pelataan kerrasta poikki -menetelmällä.[4]

Joukkueet kaudella 2024-2025

Katso myös

Lähteet

  1. https://www.svt.se/sport/bandy/villa-lidkoping-vinner-herrarnas-sm-final-efter-rysare
  2. Svenska fans
  3. https://svenskbandy.se/nyheter/2022/har-ar-spelschemat-for-elitserien-herr-2022-2023
  4. https://svenskbandy.se/nyheter/2023/vasteras-blir-vardstad-for-sm-finalerna-i-bandy-2024

Aiheesta muualla

  • Elitserien Ruotsin jääpalloliiton sivuilla (Arkistoitu – Internet Archive) (ruotsiksi)
Ruotsin jääpallon pääsarjakaudet
Cup-kilpailu
1900-luku 1907 1908 1909 1910
1910-luku 1911 1912 1913 1914 1915 1916 1917 1918 1919 1920
1920-luku 1921 1922 1923 1924 1925 1926 1927 1928 1929 1930
I Division
1930-luku 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938 1939 1940
1940-luku 1941 1942 1943 1944 1945 1946 1947 1948 1949 1950
1950-luku 1951 1952 1953 1954 1955 1956 1957 1958 1959 1960
1960-luku 1961 1962 1963 1963–64 1964–65 1965–66 1966–67 1967–68 1968–69 1969–70
1970-luku 1970–71 1971–72 1972–73 1973–74 1974–75 1975–76 1976–77 1977–78 1978–79 1979–80
1980-luku 1980–81
Allsvenskan
1980-luku 1981–82 1982–83 1983–84 1984–85 1985–86 1986–87 1987–88 1988–89 1989–90
1990-luku 1990–91 1991–92 1992–93 1993–94 1994–95 1995–96 1996–97 1997–98 1998–99 1999–00
2000-luku 2000–01 2001–02 2002–03 2003–04 2004–05 2005–06 2006–07
Elitserien
2000-luku 2007–08 2008–09 2009–10
2010–luku 2010–11 2011–12 2012–13 2013–14 2014–15 2015–16 2016–17 2017–18 2018–19 2019–20
2020–luku 2020–21 2021–22 2022–23 2023–24
  • n
  • k
  • m
Ruotsi Urheilun pääsarjat Ruotsissa
Sarjat
Miehet
Naiset
  • Futsal
  • Jalkapallo
  • Jääkiekko
  • Jääpallo
  • Koripallo
  • Käsipallo
  • Lentopallo
  • Lippupallo
  • Salibandy
  • Softball
  • Vesipallo