Beru

Beru
Sijainti
Gilbertsaaret
Kiribati
Vesialue
TyynimeriView and modify data on Wikidata
Pinta-ala
17,7 km²
Väestö
Asukasluku
2 051 (2015)
Kartta

muokkaa - muokkaa wikitekstiä - muokkaa WikidataaTietolaatikon dokumentaatioNäytä Wikidatasta tulevat arvot

Beru on eteläisiin Gilbertsaariin kuuluva atolli Kiribatilla, Tyynellä valtamerellä.[1]

Berun pinta-ala on 17,7 km². Se on 15 kilometriä pitkä ja enimmillään 4,75 kilometriä leveä. Atolli sijaitsee 96 kilometrin päässä Tabiteueasta ja 426 kilometrin päässä Tarawasta. Atollin asukasluku oli 2 051 vuonna 2015.[2]

Berun asukkaista suurin osa on protestantteja, ja toiseksi suurimman uskonnollisen ryhmän muodostavat katolilaiset. Vuoden 1990 väestönlaskennan aikaan atollilla asui kiribatilaisten lisäksi neljä tuvalulaista, viisi eurooppalaista ja kolme muiden maiden kansalaista. Berulla on Kiribatin parlamentissa kaksi edustajaa.lähde?

Berua pommitettiin toisessa maailmansodassa 1942.

Kylät

Vuoden 1990 väestönlaskennan aikaan Berulla oli yhdeksän kylää:

  • Tabiang (518 as.)
  • Taboiaki (518 as.)
  • Rongorongo (420 as.)
  • Nuka (420 as.)
  • Eriko (280 as.)
  • Autukia (279 as.)
  • Aoniman (179 as.)
  • Taubukiniberu (130 as.)
  • Teteirio (66 as.)

Lähteet

  • http://www.janeresture.com/beru/index.htm

Viitteet

  1. Gilbert Islands britannica.com: Encyclopædia Britannica. Viitattu 15.12.2018. (englanniksi)
  2. Kiribati: Gilbert Group citypopulation.de: Citypopulation. Viitattu 10.12.2018. (englanniksi) (saksaksi)
Kiribati
Kiribatin saaret

Gilbertsaaret: Abaiang | Abemama | Aranuka | Arorae | Beru | Butaritari | Kuria | Maiana | Makin | Marakei | Nikunau | Nonouti | Onotoa | Tabiteuea | Tamana | Tarawa

Phoenixsaaret: Abariringa | Birnie | Enderbury | Manra | McKean | Nikumaroro | Orona | Rawaki

Linesaaret: Kiritimati | Tabuaeran | Teraina | Malden | Starbuck | Flint | Vostok | Caroline

Banaba

Tämä Tyynenmeren alueeseen tai Australiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.