Alice D’Amato

Mitalit
Alice D’Amato EM-kilpailuissa 2022.
Alice D’Amato EM-kilpailuissa 2022.
Maa:  Italia
Naisten telinevoimistelu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Pariisi 2024 puomi
Hopeaa Hopeaa Pariisi 2024 joukkue
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Stuttgart 2019 joukkue

Alice D’Amato (s. 7. helmikuuta 2003 Genova) on italialainen telinevoimistelija.[1] Hän on puomin olympiavoittaja, joukkuekilpailun olympia- ja MM-mitalisti sekä nelinkertainen Euroopan-mestari.[2][3][4] Yksittäisistä telineistä hän on ennen olympiavoittoaan menestynyt parhaiten nojapuilla.[2]

D’Amato voitti joukkuekilpailussa juniorien Euroopan-mestaruuden vuonna 2018. Szczecinin EM-kilpailuissa 2019 hän saavutti ensimmäisen aikuisten arvokisamitalinsa, pronssia nojapuilla. Moniottelussa hän sijoittui neljänneksi. Samana vuonna Stuttgartin MM-kilpailuissa hän saavutti pronssia joukkuekilpailussa. Vuonna 2021 hän sijoittui Baselin EM-kilpailuissa nojapuilla viidenneksi.[2] Tokion kesäolympialaisissa 2021 hän sijoittui joukkuekilpailussa neljänneksi ja moniottelussa 20:nneksi sekä yksittäisten telineiden karsinnoissa nojapuilla 18:nneksi, permannolla 28:nneksi ja puomilla 48:nneksi.[1][2] Kita-Kyūshūn MM-kilpailuissa 2021 D’Amato sijoittui moniottelussa kahdeksanneksi ja nojapuiden karsinnassa 12:nneksi.[2]

D’Amato voitti Münchenin EM-kilpailuissa 2022 joukkuekilpailussa kultaa ja saavutti nojapuilla hopeaa.[2][5] Liverpoolin MM-kilpailuissa 2022 hän sijoittui joukkuekilpailussa viidenneksi ja moniottelussa kymmenenneksi sekä nojapuiden ja permannon karsinnassa yhdeksänneksi.[2] Antalyan EM-kilpailuissa 2023 hän voitti kultaa nojapuilla sekä sai hopeaa joukkuekilpailussa ja pronssia moniottelussa.[6] Antwerpenin MM-kilpailuissa 2023 hän sijoittui joukkuekilpailussa ja moniottelussa viidenneksi sekä sijoittui permannon karsinnassa 13:nneksi.[2] Riminin EM-kilpailuissa 2024 D’Amato voitti kultaa joukkuekilpailussa ja nojapuilla sekä saavutti hopeaa moniottelussa.[7] Pariisin kesäolympialaisissa 2024 hän voitti kultaa puomilla, saavutti hopeaa joukkuekilpailussa ja sijoittui neljänneksi moniottelussa.[3][4][8]

Alice D’Amaton kaksossisar on Asia D’Amato, joka myös on telinevoimistelun arvokisamitalisti.[1][9]

Lähteet

  1. a b c Alice D’Amato Olympedia. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h D'Amato Alice Gymnastics.sport. FIG. Viitattu 3.8.2024. (englanniksi)
  3. a b Buhler, Ashlee: Italy's Alice D'Amato surges to gold on balance beam, Biles & Lee finish off the medal podium 5.8.2024. NBC. Viitattu 5.8.2024. (englanniksi)
  4. a b Ramsay, George: Italy’s gymnasts enjoy ‘wonderful’ first women’s team medal in 96 years at Paris Olympics 31.7.2024. CNN. Viitattu 3.8.2024. (englanniksi)
  5. 43. Turn-EM Frauen 2022 Gymmedia.de. 31.10.2022. Viitattu 3.8.2024. (saksaksi)
  6. 44th Women's Europeans of Artistic Gymnastics Gymmedia.com. 16.4.2023. Viitattu 3.8.2024. (englanniksi)
  7. 45th Women's Artistic Gymnastics Europeans 2024 Gymmedia.com. 5.4.2024. Viitattu 3.8.2024. (englanniksi)
  8. Paris 2024 Olympics, Alice D’Amato fourth in the all-around. Gold to Simone Biles Sportal.eu. 1.8.2024. Viitattu 3.8.2024. (englanniksi)
  9. Gunston, Jo & Poggi, Alessandro: Alice and Asia D’Amato exclusive: “The loss of our father has undoubtedly left a scar” Olympics.com. 24.2.2023. Viitattu 3.8.2024. (englanniksi)